Olen Erica tänä vuonna 21-vuotias Tamperelainen ikuinen ponityttö. Opiskelen viimeistä vuotta Ypäjän hevosopistolla hevostenhoitajaksi suuntautuen hevosharrastepalvelujen tuottamiseen. Ratsastuksen lisäksi tulee välillä heiluttua kameran takana, mutta sitä tulee harrastettua sen verran harvoin ettei sitä oikeastaan harrastukseksi voi kutsua.
Ratsastusta olen harrastanut säännöllisesti 7-vuotiaasta asti, lukuunottamatta muutaman vuoden taukoa. Hevoset ovat olleet aina se ykkösjuttu elämässäni vaikken esimerkiksi kisaamisesta ole koskaan ollut sen suuremmin kiinnostunut. Vahvimmillani olen kouluratsastuksen parissa, sillä vaikkei esteillä ole koskaan mitään varsinaisesti sattunut on takaraivoon jäänyt pieni estekammo kummittelemaan. Nykyään kuitenkin myös hyppääminen on ihan mukavaa vaihtelua kouluratsastuksen ohella, kunhan esteet pysyvät tarpeeksi pieninä ja hevonen on tuttu.
Minor on minun ensimmäinen oma hevonen, mutta ennen sitä minulla on ollut muutama ylläpito- ja vuokrahevonen, ensimmäiset vuodet hevosten parissa olen viettänyt ratsastuskouluissa (Ófeigur, Vihdin ratsutalli, Stall Sandbacken). Vuokrahevosista pitkäaikaisin ja opettavin oli varmasti suomenpienhevosruuna S.N. Leijona, jonka kanssa pääsin kunnolla opettelemaan minkälaista on ratsastaa ja hoitaa hevosta itsenäisesti. Leevi olikin mitä mahtavin ja kiltein opetusmestari.
Ylläpitohevosia on tosiaan ollut muutama ennen kuin Minor tuli. Ensimmäinen ja todella merkittävästi hevoshistoriaani vaikuttanut hevonen oli norjanvuonohevostamma Ljosfrida, tutummin Frida. Fridasta löytyykin paljon postauksia tästä blogista, sillä tämä blogi on ollut pystyssä siitä saakka kun tamma minulle tuli. Fridan kanssa yhteistä taivalta kertyi kolmisen vuotta ja vaikkei yhdistelmä ehkä ollut paras mahdollinen (nuori kokematon hevonen ja nuori ratsastaja) oli se varmasti kaikista opettavaisin hevonen minkä kanssa olen työskennellyt. Lisäksi taisin tuona aikana todella rakastua norjanvuonohevoseen rotuna ;)
Fridan jälkeen minulla oli ylläpidossa noin puolivuotta fwb-tamma Romaya eli Roma. Roma oli herttainen herkkistamma, jonka kanssa ei valitettavasti oikein päästy etenemään. Nuori tamma oli sen verran tohelo, että aina oli joku jalka turvoksissa eikä siksi säännöllisestä treenaamisesta voinut edes haaveilla. Muutenkin olisi tehnyt mieli kuvauttaa Roma päästä varpaisiin, mutta minkäs teet… Ihana persoona se kuitenkin oli, vaikkei loppupeleissä ehkä ihan tämmöisen poniratsastajan unelma.
Loppujen lopuksi löytyi se “omanrotuinen” poni ja tässä sitä nyt ollaan. Minor tuli melko pian opiskelujeni alettua tänne Ypäjälle minulle ylläpitoon. Vajaan vuoden ori kerkesi olemaan minulla ylläpidossa, jonka jälkeen tehtiin kaupat. En olisi oikeastaan ikinä uskonut omistavani hevosta, saatikka vuonohevosoria, mutta päivääkään en ole kyllä katunut! Minorin kanssa ei ole mitään oikeasti suuria suunnitelmia, se on minun elämäni hevonen ja haluan vain nauttia ratsastuksesta niin että se on meille molemmille mukavaa ja mielekästä. Saa nähdä siis mihin tulevaisuus meidät kuljettaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti