Lopulta päästiin palaamaan tallille ja totesin kauhukseni, että Fridalla oli ainakin 15cm jäiset tilsat sen kengissä. Koitin ensin irrotella niitä kaviokoukulla, mutta jopa se vääntyi jään voimasta. Keksin kuitenkin suihkuttaa niitä kuumalla vedellä, jolloin jäät sulivat ja tipahtelivat pois. Kun sitten olin saanut sulateltua jäätilsat pois vein Fridan karsinaan ja hain myös Sulan sisälle. Laittelin tammoille iltaruuat, koska Sannan (tallinomistaja) tyttö oli valmennuksessa Jätillä ja Amilla. Hain myös shettikset sisään (awws, ne on sulosia ♥) ja laitoin niiden ruuat. Päästiin sitten lähtemään tallilta vähän jälkeen seitsemän.
Tänään en edes ajatellut liikuttaa Fridaa, kenttä oli ollut eilen niin kamalassa kunnossa. Tilanne oli kuitenkin tallille saapuessani parempi, niinpä päätin hieman juoksuttaa tyttöä. Edelleen sen jalkoihin muodostui valtavia tilsoja, mutta ne onneksi lähtivät aina ravissa. Juoksuttelin Fridaa yhteensä noin 20 minuuttia, molempiin suuntiin läpi kä-ra-la ja kontaktiharjoituksia. Toinen suunta sujui loistavasti, tamma kuunteli ja otti koko ajan kontaktia (: Harmikseni toinen suunta ei kuitenkaan ollut niin hyvä, Frida nimittäin päätti hieman possuilla. Laukassa tamma saattoi yhtäkkiä ryhtyä kiskomaan ja jos pääsi vähänkään ympyrältä pois niin se oli menoa se! Frida alkoi hyppimään pystyyn, pukittelemaan ja kaiken kukkuraksi vaihteli suuntaa. Sain kuitenkin loppujen lopuksi myös toisen suunnan toimimaan ja palasimme talliin. Jälleen tilsojen sulattelua + tamma sisälle.
Tänään kyseltiin myös Sannalta tuosta kentän kunnosta. Sanoi, että joulukuussa varmaan pystyy taas kunnolla käyttää, mutta kunhan Fridalle hokit saadaan niin pystyy jo vähän ratsastelemaan. Lisäksi Jätti on muuttamassa 15. marraskuuta maneesitallille, jonka jälkeen voitaisiin ängetä Fridan kanssa mukaan maneesireissuille (; Käyvät kuitenkin kolme kertaa viikossa maneesilla, että näin mekin pystyttäisiin kunnolla treenaamaan ja olisihan se kiva totuttaa Frida menemään myös maneesissa. Näillä suunnitelmilla siis, itse täytyisi vielä liittyä TRS'ään, jotta sitten sinne maneesille pääsee... Ai niin, Fridalla on huomenna rokotus ja olen itse varannut koko päivän siihen hommaan (en siis mene kouluun :D), saas nähä miten käyttäytyy (:
oioi miksi löysin tänne vasta nyt! alan definitely lukea JA SÖPÖ PONI 8>
VastaaPoistakiitos paljon (:
VastaaPoista