2014/03/13

Kevät tulee ja karvat vaihtuu

Kovasti koitin viime viikon aikana kirjottaa, mutta koko ajan oli kiire jonnekkin, joten se sitten jäi. Mutta nyt taas päivittelyjä. Viime viikolla tosiaan oli talliviikko, olin 2-tallissa ja kiirettä riitti! Minorin kanssa on sujunut hyvin, ennen talliviikkoa sain kunnon "ahaa elämyksen" ja sen jälkeen ratsastus on ollut todella helppoa ja mukavaa :)

Onhan poika ollut alusta lähtien mukava ratsastaa, mutta nyt on vielä kevyempi ja joka kerta on saannut olla todella tyytyväinen! Kenttäkin on ollut nyt yleisesti ihan hyvässä kunnossa ja kelit on muutenkin ollut kivoja, jossei järkyttävän tuulisia päiviä lasketa. Ollaan treenailtu aika lailla perusjuttuja; taivutteluja, siirtymisiä ja etenkin käynti-laukka-käynti siirtymisiä. Lisäksi tietenkin välillä on ollut rennompia päiviä ja ollaanpa käyty välillä myös päästelemässä hiittiksellä.

Karvaa tosiaan lähtee aivan järkyttävästi! Eli eiköhän se kesäkin sieltä tule, kunhan nyt ei vain tulisi tuota takatalvea mitä on vähän lupailtu. Tänään oli ohjelmassa pajalla käynti, sillä eilen illalla huomasin, että Minorilta oli katkennut yksi kenkä. Oli kyllä jalassa, mutta tosiaan haljennut katki. Tänään siis käytiin aamulla vaihtamassa uusi popo jalkaan ja maanantaina pitäisi sitten mennä uusiksi ympärikengitykseen. Vielä olisi illemmalla ohjelmassa ratsastusta, toivottavasti aurinko paistaa vielä, että saadaan kuvia :)

Ensi viikolla olisi luvassa suuntautumis-infot eli ilmeisesti pian pitäisi päättää mihin sitä suuntautuu opiskeluissa. Kamalaa! Tai ei nyt kamalaa, mutta en yhtään tiedä mihin suuntautuisin. Olen koittanut miettiä siltä kannalta, mikä olisi kannattavinta ja mikä kiinnostaisi eniten, mutta silti tuntuu aika mahdottomalta päätökseltä. Enpä kuitenkaan ole jaksanut stressata liikaa, eiköhän se tässä piahkoin selviä! Muuten koulussa on ollut rentoa kun itsellä on atto aineet hyväksiluettuina, mukavaa kun saa vain nautiskella keväästä ja hevosista :) Vaikka on tässä nyt muutamia ihan kokonaisiakin päiviä ollut ja tietenkin talliviikot ovat vähän rankempia kuin normipäivät.

2 kommenttia:

  1. Haitko ypäjälle peruskoulupohjaisena vai yo-pohjaisena? Pääsitkö millaisella keskiarvolla sisään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Hain peruskoulupohjaisena, mutta oikeastaan hain rok-opiskelijaksi, jonne en päässyt (en saanut soveltuvuuskokeista tarpeeksi pisteitä) ja hevostenhoitajaksi pääsin siis varasijalta. Keskiarvo oli 8,8, mutta täällä on monia joilla ei ole läheskään noin korkea! :)

      Poista