2016/10/12

Poikittain puomeilla

No ei nyt ihan poikittain, mutta puomipäivä tänään oli kuten olin suunniellut. Koska poni on ollut myös hieman kankea (tiedä sitten vaikuttaako nuo kylmät ilmat) ajattelin lisätä treeniin tänään myös väistöjä taivuttelu mielessä, siitä siis otsikko. Vielä tämän vuoden puolella olisi kyllä tarkoitus hierotuttaa poni, mutta ennen sitä luvassa ensi viikolla kengitys ja marraskuun alussa rokotus sekä hampaiden raspaus. Asiat siis tärkeysjärjestykseen, itse kuitenkin pystyn venyttelemään ja jumppaamaan Minoria, mutta esimerkiksi hampaiden hoidon jätän mieluusti ammattilaiselle.

Aloitettiin tänään treenaaminen alkuverkan jälkeen pohkeenväistöllä ja kolmella puomilla. Tultiin tätä tehtävää käynnissä, niin että puomit olivat pitkän sivun keskellä ja väistö tehtiin aina lyhyeltä sivulta kohti puomeja ja pitkää sivua. Minor oli aluksi vähän hidas kuten se käynnissä tuppaa olemaan, mutta kunhan sain ponin hereille saatiin kivoja aktiivisia väistöaskelia. Puomit meni vähän hutiloiden kun ponia ei oikein käynnissä kiinnosta kinttuja nostella, mutta hyvää treeniä siis!



Väistö + puomitehtävän jälkeen siirryttiin seuraavaan tehtävään. Tässä tehtävässä tultiin pitkän sivun neljä puomia ravissa, jonka jälkeen seuraavan lyhyen sivun puolesta välistä nostettiin laukka ja jatkettiin pääty-ympyrälle, jossa ylitettiin yksi puomi laukassa. Laukkaympyröitä tehtiin aina kaksi peräkkäin ennen kuin jatkettiin taas puomeille. Ravipuomit sujuivat tasaisesti, ei kolautuksia (toisin kuin käynnissä) ja poni oli rennon tuntuinen. Laukkaympyrällä Minor oli hetkittäin vahva edestä ja muutamat lähestymiset puomeille eivät osuneet ollenkaan. Lopetettiin tietenkin onnistuneisiin suorituksiin ja loppujen lopuksi ei se niin vaikeaa ollut kun muisti itse pitää keskivartalon jämäkkänä, pohkeet lähellä ja tarjosi tasaisen tuntuman. Kyllähän se vika usein sieltä satulan päältä löytyy...

Pitäisi varmasti treenata useammin laukkapuomeja sillä tuntuvat aina olevan meille jotenkin ylivoimaisen vaikeita. Molemmat ovat kyllä kehittyneet niiden suhteen - ennen minua jopa kauhistutti ratsastaa yksittäiselle laukkapuomille kun ei yhtään tiennyt hyppääkö poni jättiloikan vai sotkeutuuko poni jalkoihinsa. Nykyään kunhan saa Minorin tarpeeksi hyvin avuille ei puomeissakaan ole ongelmia, niitä vain pitäisi muistaa useammin treenata niin sujuisivat vielä luontevammin. Huomenna kuitenkin luvassa rentouttava maasto, tällä kertaa kevyttä palauttelua sillä perjantaina luvassa vapaapäivä. Laitan lähipäivinä tuohon sivupalkkiin kyselyn koskien erikoispostauksia, toivottavasti moni vastaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti