Torstaina irtojuoksutin ponin ja tehtiin siedätysharjoituksia. Eipä poni sanonut mitään pressusta eikä sateenvarjostakaan. Sateenvarjo oli aluksi hieman jännempi, mutta lopuksi siinäkään ei ollut mitään ihmeellistä. Lisäksi muutenkin hieman treenailtiin maastakäsin (:
2012/04/27
Ei meitä mikään pelota
Torstaina irtojuoksutin ponin ja tehtiin siedätysharjoituksia. Eipä poni sanonut mitään pressusta eikä sateenvarjostakaan. Sateenvarjo oli aluksi hieman jännempi, mutta lopuksi siinäkään ei ollut mitään ihmeellistä. Lisäksi muutenkin hieman treenailtiin maastakäsin (:
2012/04/20
Vettä, vettä, vettä!
2012/04/17
Kun sä tanssit
Tehtiin Fridan kanssa kentällä mukamas oikein kunnokin koulutreeni (tehtiin kyllä, mutta poni ei hionnut / väsynyt ollenkaan). Lopuksi käytiin vielä kiertämässä maastolenkki, poni oli säpäkkä, mutta ihan fiksusti kuitenkin (:
Lämmiteltiin ensin kunnolla kaikissa askellajeissa, ympyröitä ja reilusti eteen. Olisi voinut ravissa ja laukassa ratsastaa vielä enemmän eteen ja selkään ylös, mutta valitettavasti tänään ei ollut tarpeeksi tilaa ratsastaa reilusti eteen. Poni oli kuitenkin oikein mukavan tuntuinen.
Alkulämpän jälkeen tultiin ensin väistöjä käynnissä, ihan hyvin tuloksin. Sitten hetki harjoitusravia ennen varsinaista tehtävää.
Tänään varsinaisena tehtävänä tultiin halkaisijalle harjoitusravissa, väistöt uralle ja uralta laukannosto, pääty-ympyrä laukkaa ja sitten takaisin raviin. Sujui todella upeasti! (: Poni nosti laukat super hienosti ja laukkasi nätisti, muutenkin oli oikein kiva!
Kun oltiin tehty tuota harjoitusta molempiin suuntiin jonkin aikaa ja pidetty välikäynnit, jatkettiin vastaavaa harjoitusta mutta tällä kertaa tultiin väistöt käynnissä ja näin myös nostot tulivat käynnistä. Aluksi oli vähän ymmärtämisvaikeuksia, mutta sitten poni tajusi idean ja tehtävä sujui myös näin ihan super hienosti! (: Tähän olikin hyvä lopettaa ja ottaa loppuravit, joiden jälkeen tosiaan käytiin maastoilemassa.
Huomenna sitten jotain kevyempää (: Täytyisi vaan keksiä meidän "rankoista" treeneistä vielä rankempia, kun ponin kunto näköjään kestää laukkailuakin jo ihan reiluja pätkiä.
2012/04/15
Sunnuntai reippailua
2012/04/14
Nyt on Teille tehtävä!
Ajattelin kerrankin olla ahkera ja tehdä jotain hieman poikkeavaa. Ja tässä on lopputulos:
Nyt teillä on mahdollisuus saada lukija (/lukijoita) blogillenne! Linkatkaa tähän alle bloginne ja kertokaa lyhyesti mitä se käsittelee. Listaan 3-5 parasta blogia ja kerron mielestäni hyvät ja huonot puolet (:
Luen mieluiten blogeja joissa on kuvia (laadukkaita) ja jotka kertovat hevostelusta (luen myös "life style" blogeja, mutta en kestä että hevosblogissa on joka toisessa postauksessa omasta elämästä juttuja, toki poikkeuksiakin on). Linkkaathan kuitenkin vaikka kriteerit eivät täyttyisi? (:

2012/04/13
Kerrankin kiinnostaa
Meille kuuluu Fridan kanssa ihan hyvää, mitä nyt vieläkin pieni flunssanpoikanen vaivaa. Yskä on vaihtunut nuhaksi, joten toivotaan että ollaan jo voiton puolella (eläinlääkärille on kyllä soitettu ja nyt seuraillaan tilannetta, sieltä sanottiin, että liikuttakaa, jotta räkä lähtee liikkeelle ja näin ollaan tehtykkin).
Treeneissä ollaan hiottu mm. avoja käynnissä, etu- ja takaosakäännöksiä ja laukannostoja. Avot ovat alkaneet sujua todella kivasti, toki hiottavaa on, mutta harjoittelumäärään nähden poni suorittaa ne hienosti! Myös takaosakäännökset alkavat sujua (en sitten ikinä tiedä kumpi on kumpi, on tässäkin kouluratsastaja kun unohtelee aina tälläisiä asioita...) loistavasti, etuosakäännöksissä on vielä enemmän hiottavaa. Laukannostoja olenkin varmaan useampaan kertaan hehkuttanut, mutta hehkutampa vielä lisää. Frida oikeasti nostaa niin paljon siistimmin nykyään ja tosiaan myös käynnistä hyvillä valmisteluilla! (:
Kouluväännön lisäksi ollaan lisätty maastoilua ja poni tuntuu tykkäävän, eipähän pitäisi kyllästyä kentällä pyörimiseen. Toki olen pyrkinyt jo ennen tätä käymään lähes jokaisen ratsastuksen jälkeen edes pikku pätkän maastossa, mutta nyt kun tiet alkavat olla sulat ja on valoista niin viitsii kiertää pidemmänkin lenkin treeninkin jälkeen ja muutenkin! Tänäkin viikonloppuna (sunnuntaina) olisi tarkoitus mennä maastoilemaan, sillä löydettiin viime viikonloppuna aivan upeat maastot meidän läheltä metsästä! (:
2012/04/06
Häntä hienona
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)