2010/10/31

[34] Enkä varmaan pääse taivaaseen...



Tänään oli kamala päivä! Frida oli hoitaessa ihan normaalisi, mutta sitten kun kipusin selkään aikeissa tehdä kevyen koulutreenin olivat asiat toisin. Tamma tuntui heti vaikealta ja jännittyneeltä. Se puri kiinni kuolaimeen ja kiskoi päätänsä taivaisiin. En ehtinyt edes kunnolla käyntiä aloitella, kun Frida jo sinkosikin laukassa toiselle puolelle kenttää. Tovin siinä rauhottelin tammaa ja keikuin mukana, mutta lopulta päätin tulla alas. "Jos mä tarraan tohon aitaan nii pääsen kivasti alas!" oli ajatus jota lähdin toteuttamaan. Tajusin kuitenkin, ettei laukkaavan hevosen selästä noin vaan hypätä aidalle ja päätinkin sitten rojahtaa takaisin tamman kaulalle ja laskeutua sitä kautta.

No, laskeutuminen itsessään oli tosi siisti - tulin seisaalteen alas. Mutta multa oli kuitenkin venähtänyt jotain kyljestä ja hengittäminen oli todella tuskallista kun olin päässyt alas. Siinä sitten tuuperruin maahan pariksi minuutiksi ja päästin ponin riehumaan, kunnes pääsin istumaan jakkaralle. Huh! Oli aika kamala tunne kun hengittäminen sattui niin paljon, eikä mitään pystynyt tehdä. No kylkikivun kanssa taluttelin jo rauhoittunutta tammaa sitten pari kierrosta ja vein sen sitten talliin. Loppuajan se oli ihan normaalisti. Ties mistä tämä sitten johtui? Oliko se uusi ruuna joka oli kentän vieressä vai oliko Frida muuten vain sellaisella tuulell? Sitä en tiedä, mutta toivottavasti kuitenkaan ei jatka tätä käyttäytymistä :s Itse olen kuitenkin sen verran arka ratsastaja, etten kestä sitä jos mua kuskaillaan joka kerta pitkin kenttää... Toivottavasti siis kaikki alkaa pikku hiljaa sujua paremmin :3

2010/10/30

[33] Satulasäätöä

Frida on alkanut käyttäytyä hoitaessa loistavasti! (: Se ei enää kuovi läheskään yhtä paljon ja on muutenkin unelma. Ratsastaessakin ponin asenne on muuttunut parin viikon sisällä huimasti ja parempaan suuntaan. En kyllä tiedä mistä tämä johtuu, mutta lieneekö sillä väliä?


Eilen juoksutin ennen ratsastusta Fridaa kevyesti, eipä sanonut mitään vaikka oli toissa päivänä vapaa! Sen jälkeen uskalsin jopa kivuta tamman selkään, kun kuunteli jo maastakäsin niin hyvin. Kumma kyllä, Frida ei pelleillyt ollenkaan ja tuntui todella rennolta. Tehtiin vähän pohkeenväistöjä ja käyntijuttuja, ei muuta. Pohkeenväistöt on vieläkin hieman hakusessa, niitä pitäisikin alkaa työstämään kunnolla. Ihmettelin kuitenkin sitä, ettei Frida heittänyt minua alas tai muuten vain säpsähtänyt jotakin, sitähän on ratsastettu viimeksi sunnuntaina. No perjantai kuitenkin sujui hyvin (: Illalla äippä toi vielä uuden satulan sovitettavaksi tallille, mutta jätettiin kokeileminen tälle päivälle.

Frida oli tänään jälleen unelma hoitaessa, antoi mun rauhassa testailla satulaa ensin maastakäsin yms. Lopulta päästiin kentälle ja aloitettiin juoksutus. Heti alkuun huomasi, ettei Fridaa innostanut liikkua eteen. Sen käynti oli tahmeaa ja lyhyttä, ravi nostettiin todella vastentahtoisesti! En kauaa edes viitsinyt juoksuttaa. Muuten tamma kyllä kuunteli hyvin, siirtyi raviin pyynnöstä ja käyntiin myös. Juoksutuksen jälkeen kokeilin kivuta Fridan selkään, satula vajosi todella syvälle! Sen etukaaren alle ei mahtunut edes paria sormea :s Niinpä kävelin vajaan kierroksen ja laskeuduin pois tamman selästä. Satula oli siis aivan liian leveä tammalle. Hassua, miten normaalin levyinen satula voi olla vuonohevospallolle leveä? Sitä saanee miettiä, mutta eiköhän me jossain vaiheessa kuitenkin löydetä sopiva yleispenkkikin tammalle. Kun olin sitten satulan saanut riisuttua pois kipusin vielä hetkeksi tamman selkään ja vääntelin hieman koulujuttuja. Frida liikkui heti rennommin ja vapaammin (: Huomasin kuitenkin videolta, että noita väistöjä pitäisi oikeasti hioa! No eiköhän kohta päästä taas treenailemaan kunnolla, niin keskitytään niihinkin sitten. Muuten meni siis hyvin ja ratsastuksen jälkeen lähdin rämpimään vielä hetkeksi metsään. Tamma oli ihan innoissaan ja minulla oli tekemistä pysytellä sen perässä :D

2010/10/27

[32] Piikki ja metsämöngertelyä

Tänään oli ihana päivä! ♥ Sain ottaa koulusta koko päivän vapaata, koska Fridalla oli rokotus ja minun täytyi olla paikalla (: Niinpä suuntasin tieni kohti tallia kello 9:45 lähtevällä bussilla. Onneksi eläinlääkäri tuli myöhässä, koska myös minä olin myöhässä. Itse rokotuksessa ei kuitenkaan mennyt kuin pari minuuttia, kun mies tökkäisi piikin Fridan kaulaan tarhassa. Minä vain seisoin suu ammollani vieressä ja ihmettelin, että siinäkö se sitten oli! No toisaalta olin tyytyväinen, että rokotus ei kestänyt kauempaan, sillä minulla oli vielä vaikka mitä tekemättä. Aloittelin karsinan ja käytävän siivouksella, jonka jälkeen hain Fridan sisälle harjattavaksi. Tamma oli kamalan uninen ja haukotteli joka toisessa välissä :D Kun sitten olin puunaillut ponin puhtaaksi lähdimme ulos, ajattelin vain kierrellä tallin pihassa hetken, mutta lähdimmekin sitten katsomaan viereiseen metsään yhtä polkua. Polun piti olla vain 20m pitkä ja palata suoraan tallin pihalle, sitä minä en kuitenkaan löytänyt, joten lähdimme rämpimään iloisesti syvemmälle metsään. Vaikka kunnon polkuja ei ollut, näki että siellä oltiin joskus kuljettu mönkijällä, täten matkanteko oli helpompaa, kun ei umpimetsässä tarvinnut kulkea. Aivan parinkymmenen metrin päässä tallista löytyi hakkuualue, joka tosin oli kasvanut jo umpeen - sinne varmaan tullaan tekemään lisääkin reissuja. Lisäksi löysin upeita ylämäkiä peppulihasten treenaukseen (: Muutenkin olen todella tyytyväinen, että löysin oikeasti kivoja maastorämpimisreittejä! Nyt ei sitten tarvitse enää kävellä pelkästään tiellä. Itse taluttelu sujui hyvin vaikka Fridalla oli pelkästään päitset päässä. Tamma pysähteli aina välillä haukkaamaan pari tupsua heinää ja jatkoi sitten tyytyväisenä matkaa (: Päästyämme pois metsästä vein Fridan tarhaan ja jakelin heposille päiväheinät + laitoin vedet.

Huomenna Fridalla onkin vapaata ja nyt joudutaan muutenkin ottamaan viikko rauhallisemmin rokotteen johdosta. Osui tämäkin juuri sopivaan kohtaan, kun kengittäjäkin tulee vasta ensiviikolla! Tähän loppuun vielä kuvasaalista tältä päivältä ja mainostampa samalla, että tein Fridalle oman utube channelin (http://www.youtube.com/user/kilokirsikoita) ja lupaan täten postailla sinne aina välillä videomateriaalia meistä. Mitään efektivideoita ei varmaankaan ole tulossa, mutta ns. "treenivideoita" ja muita yksinkertaisia pätkiä koitan kuvailla säännöllisesti teidän iloksenne :D




2010/10/26

[31] Kaahailua ja suunnitelmia

Aargh. Tuo keli on aivan kamala, Ruutanassa kaikki paikat pursuavat loskaa! Kenttä on täysin käyttökelvoton, eikä maastoilemaankaan voi lähteä. Toisin sanoen en voi oikein tehdä nyt mitään Fridan kanssa. Eilein kuitenkin koitettiin käydä hieman maastossa. Koska tulin bussilla tallille, päästiin lähtemään maastoon vasta kuuden aikoihin. Arvatenkin ilta alkoi jo hämärtyä ja kuten olen varmaankin kertonut Frida pelkää pimeää. No päästiin kävelemään pieni pätkä talon eteen, jossa asuu pieniä lapsia jotka säikyttelevät Fridaa. Tässä vaiheessa tammalle riitti ja se sinkosi laukkaan. Ei kuitenkaan tuntunut missään vaiheessa siltä, että paketti olisi lähtenyt käsistä - se vain lähti laukkaamaan pitkin tietä. Itsellä vain iski paniikki siinä vaiheessa kun alamäki alkoi lähestyä ja tamma laukkaili edelleen pelokkaana. Onneksi sain sen kuitenkin ravin kautta käyntiin eikä kaaduttu! Loppumatka sujui hieman paremmin. Frida oli edelleen säpsy, mutta kuunteli kuitenkin hyvin apujani ja pysyi käsissä kun itsekkin pysyin rauhallisena. Osittain varmasti myös auttoivat porkkananpalat, joita antelin Fridalle joka välissä (:

Lopulta päästiin palaamaan tallille ja totesin kauhukseni, että Fridalla oli ainakin 15cm jäiset tilsat sen kengissä. Koitin ensin irrotella niitä kaviokoukulla, mutta jopa se vääntyi jään voimasta. Keksin kuitenkin suihkuttaa niitä kuumalla vedellä, jolloin jäät sulivat ja tipahtelivat pois. Kun sitten olin saanut sulateltua jäätilsat pois vein Fridan karsinaan ja hain myös Sulan sisälle. Laittelin tammoille iltaruuat, koska Sannan (tallinomistaja) tyttö oli valmennuksessa Jätillä ja Amilla. Hain myös shettikset sisään (awws, ne on sulosia ♥) ja laitoin niiden ruuat. Päästiin sitten lähtemään tallilta vähän jälkeen seitsemän.

Tänään en edes ajatellut liikuttaa Fridaa, kenttä oli ollut eilen niin kamalassa kunnossa. Tilanne oli kuitenkin tallille saapuessani parempi, niinpä päätin hieman juoksuttaa tyttöä. Edelleen sen jalkoihin muodostui valtavia tilsoja, mutta ne onneksi lähtivät aina ravissa. Juoksuttelin Fridaa yhteensä noin 20 minuuttia, molempiin suuntiin läpi kä-ra-la ja kontaktiharjoituksia. Toinen suunta sujui loistavasti, tamma kuunteli ja otti koko ajan kontaktia (: Harmikseni toinen suunta ei kuitenkaan ollut niin hyvä, Frida nimittäin päätti hieman possuilla. Laukassa tamma saattoi yhtäkkiä ryhtyä kiskomaan ja jos pääsi vähänkään ympyrältä pois niin se oli menoa se! Frida alkoi hyppimään pystyyn, pukittelemaan ja kaiken kukkuraksi vaihteli suuntaa. Sain kuitenkin loppujen lopuksi myös toisen suunnan toimimaan ja palasimme talliin. Jälleen tilsojen sulattelua + tamma sisälle.


Tänään kyseltiin myös Sannalta tuosta kentän kunnosta. Sanoi, että joulukuussa varmaan pystyy taas kunnolla käyttää, mutta kunhan Fridalle hokit saadaan niin pystyy jo vähän ratsastelemaan. Lisäksi Jätti on muuttamassa 15. marraskuuta maneesitallille, jonka jälkeen voitaisiin ängetä Fridan kanssa mukaan maneesireissuille (; Käyvät kuitenkin kolme kertaa viikossa maneesilla, että näin mekin pystyttäisiin kunnolla treenaamaan ja olisihan se kiva totuttaa Frida menemään myös maneesissa. Näillä suunnitelmilla siis, itse täytyisi vielä liittyä TRS'ään, jotta sitten sinne maneesille pääsee... Ai niin, Fridalla on huomenna rokotus ja olen itse varannut koko päivän siihen hommaan (en siis mene kouluun :D), saas nähä miten käyttäytyy (:

2010/10/24

[30] Liitävä makkara

Sumuinen ja synkkä sunnuntaipäivä ei todellakaan houkutellut ratsastamaan. No pakko sitä kuitenkin oli lähteä ja olen kyllä tyytyväinen että jaksoinkin jopa ratsastaa (: Hoitaessa Frida oli tänään ihan mukavasti, vähän on edelleen ilmassa pyörimistä ja levottomuutta. Etenkin kun leikkelin tänään pintelipatjat sopivan kokoisiksi ja tamma joutui siinä odottelemaan. Ainoa mitä tänään teki hoitaessa oli se, että haukkasi mua päästä satulan laiton yhteydessä :D Karjasin aika kivasti, mutta eipä sen jälkeen enää yrittänytkään näykkiä. Oltiin sitten lopulta valmiit ja tepsuteltiin kentälle. Ah, kenttä oli mutanen, kuoppanen, kova ja liukas. Mikä yhdistelmä! Tänään en siis voinut Fridaa ratsastaa haluamallani tavalla eteen ja peppua liikkeen mukaan, mutta koitin kuitenkin rajojen mukaan ratsastaa heppaa kunnolla. Uskallettiin tänään ekaa kertaa kävellä myös alkukäynnit selästäkäin! Frida ei pelleillyt yhtään vaan kuunteli todella hyvin painoapujani, mm. pysähdykset ilman ohjaa sujuivat loistavasti (:

Alkutyöskentelyn jälkeen aloitin käyntiverkan. Tein poikkeavasti paljon puolipidätteitä ja kulmiin ratsastuksia. Frida ei alkuun tahtonut keskittyä, mutta näiden avulla sain tamman jopa kuuntelemaan hyvin. Tänään ei kulkenut niin pyöreässä muodossa käynnissä, mutta eihän se olekkaan tärkeintä! Käyntivääntelyjen jälkeen aloittelin ravia. Frida oli hiukkasen tahmea ja ratsastinkin hetken vain uraa pitkin eteen. Hetkessä tamma alkoi kuitenkin liikkua kivasti ja venyttää alas, vauhtikin lisääntyi sopivasti. Tehtiin paljon ympyröitä ja suunnanvaihtoja, kuitenkin kentän pohjan rajoissa - ei esimerkiksi saatu takaosaa oikein kunnolla alle kertaakaan, kenttä nimittäin luisti alta (Frida tahtoo hokit!!!). No muuten sujui kuitenkin loistavasti, tamma haki juurikin eteen alas oikein reilusti ja heti! Normaalisti saan tehdä ainakin vartin töitä kunnes Frida alkaa hakea alas, mutta tänään se haki heti kun sain vaan ravissa sen liikkumaan eteen. Wau ♥ Meillä onkin nyt tavoitteena saada tamma ensin liikkumaan ravissa alhaalla rentona (mielummin jopa pitkänä) ja sieltä hiljalleen sitten kokoillaan pikku hiljaa korkeampaan muotoon, en tietenkään sahaa Fridaa alas, vaan ratsastan takaosaa alle yms. Omasta mielestä tämä ainakin parempi kuin se, että tamma juoksisi jännittyneenä pää taivaissa. Ravityöskentely sujuikin tänään noiden tavoitteiden mukaan ja en sen kauemmin sitä sitten treenaillut. Loppuun otin vielä laukat molempiin suuntiin, jotka eivät tänään nousseet ihan niin helposti, mutta nousivatpa kumminkin (: Hyvin meni siis tänäänkin!


Ratsastuksen jälkeen huuhtaisin suurimmat kurat ponista pois ja heitin sen vielä pihalle. Lisäksi kävin mittailemassa ponin säkäkorkeutta, Frida on noin 137-142cm korkea. Pikku poni (: Huomasin tänään myös ratsastaessa, että poni on jälleen laihtunut. Satula huojuu vähän, voi olla että vyötä pitäisi laittaa vielä kireämmälle... Toivottavasti ei kuitenkaan jouduta luopumaan tuosta ihanasta penkistä! No näitä huolehditaan myöhemmin. Nyt tähän loppuun vielä erittäin huonolaatuinen (kännykkälaatu<333) video ravityöskentelystä, josta huomaa hyvin että vasen kierros on vielä erittäin vaikea! Joku päivä tarkoitus kuvata paremmalla videokameralla työskentelyä, sitä siis odotellessa.

2010/10/23

[29] Notkea kuin näkkileipä

Tänään oli ponin kanssa tarkoitus tehdä kunnon hikitreeni, mutta ei, kenttä on ihan kivi kova! No koitettiin silti treenata mahdollisimman hyvin ja ihan ok'sti se onnistuikin. Alkuun oli kylläkin hieman ongelmia, kun sain silloin tietää kun lähdin, että minun täytyisikin heittää hepoille päiväheinät. No hepat saivat sitten heinät kolmen aikoihin (normisti yhdeltä) ja siinä kului aikaa niille vesiä jaellessa. Muuten hoitaminen yms sujui hyvin. Frida ei ollut ratsastaessa kovin notkealla tuulella, se puski sisälapa edellä, eikä oikein taipunut. Hiljalleen se kuitenkin alkoi liikkua paremmin ja ravikin alkoi sujua. Tehtiin ihan perus väänteilyitä yms. Ravissa tamma hakee jo reilusti eteen alas, sinne me nyt sitä treenataankin. On siis tarkoitus, että poni hakee rentona alas ja pitkälle, kunhan työskentelee tarpeeksi takaa. Sieltä sitten pikku hiljaa alan Fridaa kokoamaan ja pyytämään muotoa hieman ylemmäs, eiköhän sekin ala ajan kanssa luonnistua (: Meillä kun on koko talvi aikaa treenata!

Vasen kierros on edelleen kamalan jäykkä, argh. Pitäisi vain yksinkertaisesti työskennellä enemmän siinä, mutta eipä sitä tule kuitenkaan tehtyä. Tänään sain kuitenkin ponin venyttämään myös siihen suuntaan pari kertaa pitkälle alas, joten kyllä se siihenkin suuntaan osaa liikkua. Ravityöskentelyn jälkeen leipäiltiin hetki ja otettiin sitten hieman laukkoja. Tänäänkin ne nousivat upeasti! Ei kaahailua ja muutenkin tuntui menevän ihan hyvin. Nostot ovat vähän epämääräisiä, kun poni heittää alkuun kunnon pukit tai "loikkaa" laukkaan, mutta niistäkin varmasti päästään eroon jatkuvalla harjoittelulla. Otettiin siis tänään vain lyhyitä laukkapätkiä ja nostoja molempiin suuntiin. Loppuun vielä loppuravit ja köllöttelyä käynnissä (: Ihan hyvä päivä, kävin vielä illalla ostamassa valkosipulia (syötän nyt kuurin) ja sokeria ponille, lisäilin myös tuohon sivuun hieman viikkosuunnitelmaa.

2010/10/22

[28] Kirpeä pakkasilma ja neiti taidokas

Tänään oli jännittävä päivä, Fridan omistaja tuli moikkaamaan! Tamma ei tietenkään osannut jännittää sitä, mutta minun vatsani pohjalla perhoset kyllä leijailivat. Huhhuh, no onneksi kaikki alkoi ihan hyvin ja oma jännityskin taisi siinä samassa laskea. Annoin Sannan (omistaja) ensin hieman rupatella Fridan kanssa tarhassa, kun itse kävin keräilemässä esteet pois kentältä. Kerrankin meillä oli koko kenttä ilman esteitä käytössämme (: Tämän jälkeen taluttelin ponin tuttuun tapaan pesariin, koitin tehdä kaiken mahdollisimman tutulla tavalla. Ihmeekseni Sanna ei halunnut harjailla, vaan katseli vierestä kun laitoin ponin valmiiksi ja taluttelin sen kentälle.


Kentälle päästyämme talutin pari kiekkaa ja kipusin sitten selkään. Tässä vaiheessa tuumasin, että olikohan tämä nyt ihan järkevä idea. Poni oli ollut toissapäivänä vapaalla ja eilen oli ollut pelkkä irtohypytys, ties miten se riehuisikaan tänään :'D Onnekseni Frida kuitenkin osoitti huoleni turhiksi ja toimi loistavasti. Käynnissä oli vähän tahmea ja väisti pohjetta laiskasti, mutta muuten se kuunteli ihan hyvin. Aloitin hetken kuluttua myös ravityöskentelyn, Frida polki hyvin takaa ja jo hetkessä se alkoi myödätä edestä (: Ei ole varmaan koskaan kulkenut niin hienosti! Toki vasen kierros on vielä hieman vaikea, mutta sekin alkoi tänään sujua paremmin. Ravin jälkeen Sanna toi minulle raipan, hän halusi vielä nähdä ponin laukkaavan. Hui! :o En ollut varautunut siihen, että omistaja tulisi näin lyhyellä varo-ajalla moikkaamaan ponia, enkä täten ollut treenaillut yhtään laukkaa! Kumma kyllä molemmat laukat nousivat upeasti, kaahottamatta, rauhallisesta ravista (: Frida kyllä laukkasi edelleen korvat luimussa ja pää taivaissa, mutta nostoihin olin tyytyväinen. Ihmeekseni omistaja ei halunnut ponilla ratsastaa ja heidän lähdettyä jäin vielä hetkeksi tuuppailemaan ponin kanssa.

Tehtiin siis tuollainen ihan kevyt kä-ra-la treeni. En viitsinyt edes hikeen ratsastaa, kun toimi niin loistavasti (: Omistajan lähdön jälkeen otin vielä muutamat laukannostot ja loppuravit. Oon tosi tyytyväinen ponin liikkumiseen, ehkä silläkin oli nyt kiinnostusta kentällä pyörimiseen, kun ollaan tää viikko tehty vähän kaikkea muuta :D Loppuun otettiin ponskista vielä rakennekuva, ihan huvikseen ja teinpä nyt illalla vielä vertailukuvan elokuu - lokakuu.

2010/10/21

[27] Pompi pompi sydän kulta ♥

Eilen ponilla oli tosiaan ollut kokonaan vapaata, en ollut edes käynyt tallilla! Tänään jännitinkin tavallista enemmän ponin käytöstä, mutta onnekseni turhaa. Hoidettaessa Frida tosin pyöri ja muutenkin kuopi tavallista enemmän, mutta muuten se vaikutti normaalilta. Olin ennen tamman hakua rakennellut kentälle irtohypytyslinjan, joka koostui kahdesta matalasta ristikkoesteestä. Tänään oli vuorossa ensimmäinen kunnon irtohypytys! (:

Kun olin laittanut ponille lainasuojat etusiin ja suitset päähän, taluttelin sen kentälle. Kävelimme hetken ja juoksin sen kanssa ravipätkiäkin, ennen kuin aloitimme varsinaisen treenin. Olen kerran ennen tätä päivää koittanut irtohypyttää ponia, mutta siitä ei tullut mitään, niinpä minua hieman jännitti. Onneksi Frida kuitenkin suuntasi ensimmäisellä kerralla nätisti estelinjalle ja hyppäsi molemmat esteet nätisti. Ensimmäisen kerran jälkeen poni kuitenkin pisti ranttaliksi ja ryhtyi kaahailemaan kentällä. Se veteli kiitolaukkaa heitellen samalla pukkeja ja sinkoili kuin hullu kentän toisesta päästä toiseen :''D Fridasta olisi saanut hienoja kuvia, sääli vain että kamera ei ollut kentällä mukana.

Hyppääminen sujui riehumisen ohella ihan hyvin, Fridalla on ihan kiva hyppytyyli (: Vähitellen alkoi tamma rauhoittua muutenkin kuin este-osuudella. Tällöin korotin vähitellen estettä, niin että toinen este oli 60cm pysty. Hienosti Frida hyppäsi senkin, korvat hörössä (: En raaskinut korottaa enempää, koska poni ei kuitenkaan kauheasti ole pomppinut ja muutenkin oli tarkoitus tehdä vain kevyt treeni. Muutenkin Frida pysähteli satunnaisesti esteiden väliin, joten korkeammat esteet eivät olisi auttaneet asiaa. Noin puolen tunnin jälkeen Frida hyppäsi loistavasti tuon 60cm esteen ja tuli jopa luokseni esteiden jälkeen (normaalisti kun lähti kaahottelemaan pitkin kenttää), tähän jätettiinkin sitten harjoittelu tältä päivältä ja lähdimme tyytyväisin mielin tallustelemaan maastoon. Tallin jälkeen kävin Pirkkalan agrissa ostamassa tammalle ihka omat jännesuojat, nyt kun aletaan treenaamaan tuota hyppäämistäkin (:

Huomenna Fridan omistaja tulee moikkaamaan! Minua jännittää jo nyt, mutta toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja Frida näyttää parhaimmat puolensa (:

2010/10/19

[26] Me leikimme ja loikimme!

Juurihan tämä syysloma alkoi ja jo nyt ollaan puolessa välissä? Kamalaa! No, niin se aika vaan tuppaa tuolla tallilla hurahtamaan. Oho, joko siitä on viime päivityksestä viikko? Teidän täytyy tulla tökkimään mua persuksille, että muistan kirjotella tätä blogia :''D No mistäköhän sitä aloittaisi. Viime lauantaina Fridan hoitaja oli taas käynyt hoitelemassa ponia ja sunnuntaina ratsastus ei ottanutkaan sujuakseen :s Poni juoksi suoraa päin estetolppaa, vaikka kuinka käänsin ja käänsin. Muutenkin kulki tosi haluttomasti ja jäykkänä! Argh, meinas taas vaihteeks mennä hermo. Saatto kyllä johtua tosiaan ensinnäkin siitä, että hoitaja oli eilen ollut ja toiseksi siitä, että kenttä oli mutainen. No siitä päivästäkin selvittiin, tosin hieman kenkkuilemalla.

Eilen ponilla oli onneksi parempi päivä (: Aloittelin ratsastuksen tuttuun tapaan ja Frida tosin tuntui vieläkin tahmealta ja jäykältä. Puri inhottavasti kiinni kuolaimeen, eikä olisi halunnut taipua. Lopulta alkoi hellittää ja liikkua nätisti (: Otettiin sitten puomeja mukaan, ne sujuivat ihan hyvin. Uskalsimpa rakentaa miniristikonkin! Frida ravaili ihan rauhassa esteelle ja loikkasi joka kerta erikoisemman hypyn sen yli. No, eiköhän se poni ala esteilläkin kehittyä, kunhan vain päästään vähän useammin hyppäämään (tällä viikolla olisi tarkoitus irtohypyttää, jotta näkis vähän ponin tyyliä). Parin hypyn jälkeen lopetettiinkin eilinen ratsastus ja taluttelin todella väsyneen ponin sisään. Hassua miten se väsyy vieläki ihan pikkuisesta treenistä, voi olla että pitäisi lisätä hieman rehuannosta (:

Tänään oli tarkoitus mennä kentällä ilman satulaa, mutta kävellessäni tallille muutinkin mieleni. Halusin pitkästä aikaa maastoilemaan! Viime viikolla ei keretty kertaakaan ja itse asiassa emme muutenkaan ole käyneet maastossa kuin kerran selästäkäsin (ja sekin talutuksessa). Niinpä uhkarohkeasti kipusin ponin selkään kentällä ja ohjasin sen maastoon. Frida oli todella innoissaan ja kipsutteli reippain askelin, korvat höröllä eteenpäin (: Sekä meno- että tulomatkalla säikähti hieman yhden talon pihassa olevaa isoa koiraa, joka haukkui, mutta ei sen enempää. Uskallettiin ottaa jopa lyhyitä ravipätkiä! Takaspäin Frida löntysteli hitaasti ja jummaili, olis selkeesti halunnut jäädä vielä maastoilemaan (: Kivaa oli, vaikka ei me sen kummemmin missään käyty (kuitenkin pisin lenkki tähän saakka mennyistä).

Maasoilun jälkeen palattiin kentälle ja päätin tehdä vielä lyhyen läpiratsastuksen. Frida oli kuitenkin toista mieltä ja juuri kun pääsin aloittamaan ravin, singahti se toiselle puolelle kenttää laukassa. Tästähän minä en lannistunut, koska tällä kertaa poni ei selvästikkään pelännyt mitään, vaan yritti luistaa töistä. Niinpä jatkoin ratsastusta normaalisti. Frida liikkuikin tosi upeasti ja rennosti! Haki ravissa molemmissa suunnissa muotoa alas ja muutenkin oli tosi pehmeä (: Kerran lähti käsistä ja veteli kunnon pukkilaukat, mutta sain sen verran nopeasti kiinni, ettei mitään ehtinyt tapahtua (jatkettiin tämänkin jälkeen normaalisti). Olin todella tyytyväinen ponin ravityöskentelyyn, mutta päätin piristykseksi ottaa loppuun myös laukat kun kenttä vihdoin oli kuiva. Alkuun oli taas nostamisongelmia, mutta heti kun tajusi niin nosti molempiin suuntiin tosi kivasti. Laukattiin vain ihan lyhyet pätkät. Loppuun vielä rentoa kevyttä ravia ja kävelytykset maastakäsin (: Hyvin meni siis tänään, huomenna on vapaa saa nähdä mitä poni tuumaa :''D Ai niin, poni sai tänään madotuksenkin, hienosti napsi tabletit mun kädestä :)

2010/10/12

[25] Treeniä, treeniä ja puskaratsastusta

Huhhuh mikä viikko! Koulussa on ollut kamala kiire ja kaiken lisäksi olen joutunut melkein joka päivä kävelemään tallille, onneksi sentään Fridan kanssa on sujunut hyvin (: Ollaan ponin kanssa treenailtu oikeen kunnolla ja hyvin on alkanut sujumaan. Enää ei tarvitse tammaa juoksuttaa tai käydä taluttelemassa alkuun, vaan voi melkein heti hypätä selkään ja rennoin mielin aloittaa työskentelyn. Välillä on toki vähän säpsynyt, etenkin kun on alkanut jo ratsastaessakin olla hämärää, mutta muuten on sujunut loistavasti. Ravissa on alkanut jo kulkemaan rennosti, matalammassa muodossa ja laukkakin alkaa hiljalleen sujua (nämä kuvat vaan alkuviikolta, jollon kulki vielä tosi jäykästi). Tajusin itsekkin, että ponille vaan pitää uskaltaa antaa sitä ohjaa ja sitä pitää ratsastaa tosi pehmeällä kädellä, niin alkaa heti liikkua rennommin. Tarkoitus olisikin kokeilla nyt suoraa kumikuolainta, kun se on vielä tuota kolmipalaa pehmeämpi. Lisäksi olen köllötellyt yhtenä päivänä ilman satulaa ja oli yhtenä päivänä pelkkä juoksutuskin.

Raviväistöjäkin opeteltiin tuossa yksi päivä, ei sujunut ihan niin kuin piti, mutta ainakin tamma yritti! Ravipuomeja tehtiin myös, ne sujuvat jo kuin aina niitä oltaisiin menty, nyt sitten vain esteisiin :''D Huomenna olisi tarkotus testata suoralla kuolaimella koulua ja käydä sitten selästäkäsin maastossa, nyt toisaalta ehtii olla varmasti joka päivä tallilla kun mulla on syysloma! Tällä viikolla koitankin siis päivitellä aktiivisemmin, pahoittelut kun en ole ehtinyt päivitellä. Hyvää meille siis kuuluu, itse asiassa loistavaa!

2010/10/09

[24] Hikijumppaa aamuvarhain

Kirpeä syysaamun tuoksu leijaili ilmassa astellessani talliin. Ilma ei ollut kuitenkaan liian kylmä, vaan juuri sopiva. Frida olikin jo ulkona, kun saavuin tavallista myöhemmin tallille (kahdentoista kieppeillä) ja niinpä kipaisin vain reippaasti hakemaan tamman varustettavaksi. Se seisoi jälleen kiltisti pesarissa, jopa kuopiminen on alkanut hieman vähentyä. Kunhan muistan, etten saa kauheasti komentaa - Frida menee siitä aivan paniikkiin ja tuntuu, että koko päivä menee tällöin pilalle. Tovin kuluttua olin saanut mutapallon harjattua puhtaaksi ja lähdimme ulos. Innokkaasti tamma lähti reippailemaan kohti maastoa, sille on tainnut tulla aika vahva rutiini käydä alkukäynnit maastossa :'D Vauhti oli jälleen melkoisen reipas ja sain harppoa oikein kunnolla, pysyäkseni Fridan perässä. Muita ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt, edes kaivunkone ei hätkäyttänyt tamman intoilua. Tänään kävimme kiertelemässä hieman toisessa suunnassa kun yleensä ja palasimme sitten kentälle.

Kentälle päästyäni kiipesin tutussa paikassa selkään ja tamma jaksoikin jo seistä hienosti paikoillaan :) Niinpä aloiteltiin jälleen käyntitaivutteluilla yms. Frida ei ollut tänään ihan niin hyvin kuulolla edestä, mitä yleensä, mutta muuten liikkui oikein kivasti. Väistöt sujuivat hieman tahmeasti, mutta kuitenkin hyvin siihen nähden, mitä ollaan niitä treenattu :D Käynnin jälkeen oli vuorossa ravi, joka alkoi jälleen tahmeasti. Niinpä päätin heti alkuun käydä hakemassa mukaan raipas, jonka jälkeen Frida olikin reipas. Ravi oli tänään tahdikasta, mutta Frida ei kyllä hakenut kertaakaan rennosti alas. Tehtiin jälleen paljon ympyröitä ja suunnanvaihtoja, ihan nätisti tamma menikin :) Ravattiin taas vaihteeksi pariin kertaan puomienkin yli, joka sekin sujuu jo loistavasti. Hetki tiivistä työskentelyä oli Fridalle kuitenkin jo tarpeeksi, se nimittäin oli rätti väsynyt kun annoin sen levätä ravin jälkeen. Ehkäpä lisään tuota racing ponyn määrää, kun ei ole ainakaan vielä kuumennut siitä ja saa kuitenkin vain 2dl päivässä.

Lepäilyn jälkeen aloitin laukannostojen työstämisen. Frida oli tänään tosiaan hieman hankalampi kaiken suhteen, kuin yleensä. Se ei meinannut nostaa laukkaa ja kun se vihdoin nosti, se nosti sen pukittamalla kiitoravista ja lähtemällä sitten kaahottamaan laukassa. No, ehkä laukka alkaa vähitellen sujua, kun pikkuhiljaa treenaamme yhä enemmän nostoja ja rauhallisuutta. Toki laukassa huomaa jo nyt eron, kuinka se ei enää juokse pää ihan niin taivaissa ja tasapainokin alkaa ehkä harjaantua :) En kuitenkaan vielä viitsi tehdä kuin ihan lyhyen laukkatyöskentelyn ja tänäänkin tein sen jälkeen rennot loppuravit. Ravien jälkeen käynnissä vielä väistöt molempiin suuntiin ja sen jälkeen hakemaan viltti. Frida oli tänäänkin (kuten aina kä-ra-la treenin jälkeen) aivan litimärkä hiestä, joten loppukäyntien jälkeen jouduin pyyhkimään suurimmat hiet pois sienellä ja heittämään Fridalle sitten loimet päälle tarhaan. No, pikkuhiljaa senkin kunto kasvaa, vähän aikaa sitten ei pystytty tehdä kuin lyhyitä ravipätkiä ja niissäkin tammalle tuli hiki. No huomenna on tiedossa jälleen jotain hieman kevyempää :)

2010/10/08

[23] Laiskottelupäivä

Vihdoin ja viimeinein perjantai! Viikonloput ovat oikeasti niin ihanan piristäviä (: Tänään menin tallille viettämään Fridan kanssa laiskottelupäivää, eilen kun oli ollut kuitenkin niin rankka treeni Fridalle. Tarkoitus oli käydä taluttelemassa maastossa, mutta harmikseni tallitien varteen oli pysäköity iso kaiviinkone, enkä uskaltanut Fridaa lähteä sen ohi taluttelemaan. No, taluttelin tammaa kuitenkin hetken tallin pellolla ja kävelin sitten kentälle. Sydämeni pomppaili jännittyneenä, uskaltaisinko nousta Fridan selkään ilman satulaa? En ollut ratsastanut tammalla ilman satulaa, koska siinä oli ollut niin suuri riski, että olisin ollut saman tien maankamaralla. Ainoa kerta milloin olin uskaltautunut tamman selkään ilman satulaa, oli koeratsastus ja siitä on kuitenkin jo melkein kaksi kuukautta. Sen jälkeen Frida on riehunut niin paljon, että se olisi ollut suorastaan mahdottomuus. Mutta toisaalta, se on ollut erittäin nätisti nyt lokakuun alun ja se on ainoastaan säikähtänyt asioita, joille on looginen selitys. Niinpä rohkaisin mieleni ja kipusin tamman lämpöiselle selälle. Onnekseni sinne oli helppo kivuta ja Fridakin jaksoi seistä kiltisti paikoillaan :)

Siinä me sitten köpsöttelimme rennosti eteen päin. Meistä kahdesta minä taisin olla tällä kertaa se jännittävä osapuoli, oma tasapainoni kun on kamalan surkea ilman satulaa (enkä ole sillä tavalla paljon ratsastanutkaan). No, kaikki sujui kuitenkin loistavasti! Fridalla on ihana selkä istua ja sen askeleetkin ovat pehmeät (: Tehtiin tänään kuitenkin pelkästään käyntijumppaa, taivutteluja ja pohkeenväistöjä. Väistöt sujuivat loistavasti, muutenkin tamma tuntui olevan hyvällä tuulella. Koitimpa huvikseni opettaa tammalle avotaivutusta, hyvin tuloksin! Olin aivan ihmeissäni kun Frida suorastaan melkein osasi avot :'O Superponi! Niiden opettelu kuitenkin jätetään varmaankin vielä toistaiseksi ja keskitytyään perusratsastukseen. Ratsastuksen jälkeen taluttelin vielä hetken tammaa ja vein sen sitten sisälle laittaen samalla kaikki varusteet paikoilleen. Tänään oli minulle todella tärkeä päivä, kun pääsin voittamaan tuon "ilmansatulaa" -pelon. Nyt päästään talvellakin sitten möllöilemään pakkasilla ilman satulaa :D

2010/10/07

[22] Me ajetaan niin lujaa kun tällä laatikolla voi!

Tänään oli tarkoitus jälleen työskennellä kentällä, kun eilen oli ollut hieman kevyempi päivä. Jännitin innoissani oliko Frida kerännyt taas valtavia määriä energioita, mutta koitin kuitenkin itse olla rauhallinen. Tamma ei onneksi vaikuttanut heti kättelyssä kummalliselta ja niimpä aloitin valmistautumisen totuttuun tapaan. Laitoin siis ponin valmiiksi, käytiin maastossa taluttelemassa alkukäynnit ja palattiin sitten kentälle. Maastossa tosin sattui tänään pari ikävää säpsähdystä, kun naapuritalon pikkutytöt juoksivat Fridan luo takaa päin. Onneksi ei sen vakavemmin käynyt ja toivottavasti tytötkin oppivat etteivät voi tulla tammaa silittämään, kuten eivät voineet tänäänkään (vaikka KOLME kertaa säikäyttivät tamman!). Ei siis ole kyse siitä, että enkö antaisi kenenkään Fridaa tulla silittämään, mutta en vain yksinkertaisesti halua, että tamma säikkyy ja alkaa pelkäämään maastoilua. Enkä myöskään halua, että kiljuvat pikkutytöt (3-6v) juoksevat ponin taakse ja oikeasti säikyttelevät sitä vaarallisesti! Aargh. Noo, ehkä tämä tästä.

Ratsastus sujui tänään maastosähläilystä huolimatta loistavasti :) Alkuun kentällä pyöri kuitenkin myös Tomppa ja Ami, eikä Frida jaksanut kuunnella minua tarpeeksi. Niinpä päästiin aloittamaan kunnon työskentely vasta kun jätkät lopettivat hyppäämisen. Tein jälleen paljon ravityöskentelyä, Frida liikkui välillä ehkä turhankin reippaasti. Se ei oikeastaan kuunnellut pidätteitä, vaan painoi täysillä eteen päin. Lopulta kuitenkin lukuisten ympyröiden, rauhoittelujen ja suunnanvaihtojen jälkeen olin erittäin tyytyväinen tamman raviin. Se liikkui tahdikkaasti ja kuunteli hyvin, eikä pääkään ollut taivaissa :) Tämän jälkeen annoin Fridan levätä hetken ja tein muutamia väistöjä, jotka sujuvat yhä paremmin ja paremmin. Kun sitten lepo oli ohi, alkoi jännittävin osuus ratsastuksesta. Tarkoitus oli jälleen kokeilla nostaa laukat! Ensimmäinen nosto oli aika mielenkiintoinen, Frida heitti kunnon pukit ja lähti kaahottamaan vastalaukkaa :D No onneksi kaksi muuta nostoa sujuivatkin sitten jo kohtuullisen hyvin ja itse laukkakin oli paljon parempaa kuin toissapäivänä.

Kun sitten olin ratsastanut kierroksen tai pari laukassa molempiin suuntiin, annoin ponin pöhistä suurimmat hengästykset pois ravissa ja ratsastin rennot loppuravit. Varmaankin ensimmäistä kertaa se kulki oikeasti rentona ja jaksoi venyttää edes satunnaisesti kaulaansakkin. Ravailun jälkeen siirryimmekin sitten jo käyntiin, teimme jälleen parit väistöt ja lopettelimme ratsastuksen. Hetken kävelyn jälkeen kiitin Fridaa, joka oli toiminut loistavasti ja laskeuduin maankamaralle. Poni oli aivan litimärkä hiestä ja äitini lupautuikin hakemaan fleecen sisältä loppukäynneiksi, lisäksi otettiin ponista rakennekuva. Tässä vertauskuva Fridan rakenteesta tältä päivältä ja ensimmäiseltä päivältä kun se on minulle tullut; tässä(pahoittelut kuvien epätarkkuudessa, kamerassa oli väärät säädöt tai meillä liian luja vauhti :D)

2010/10/06

[21] Puskapallero

Tänään käytiin ponin kanssa ekaa kertaa maastossa selästäkäsin! Pääsin oikeen "talutusratsastukselle", kun äitini lupautui taluttamaan ponia, minun kiivetessä selkään. Olin pukenut Fridalle varmuuden vuoksi riimun, josta riimunnarulla äitini talutteli meitä. Olimme varmasti koko naapuruston komein näky :''D No, tärkeintähän oli se, että kaikki meni hyvin ja oli mukavaa. Kävimme tavallista pidemmän lenkin ja Frida käyttäytyi oikein mallikkaasti koko matkan ajan. Vauhtia käynnissä tosin riitti, tuntui kuin tamma olisi halunnut oikein kunnolla lähteä maastoilemaan, koska kun palasimme takaisin tallitielle vauhti hiipui hiipumistaan. Kävin vielä loppuun kentällä tekemässä parit pohkeenväistöt, sujui loistavasti! Tänään olikin tälläinen kevyempi päivä, huomenna taas jotain rankempaa :)

2010/10/05

[20] Hei, laukkaa ratsu reima!

Huhhuh. En ollut tänään edes koulussa kun olin niin väsynyt, ponin hoitaminen ja pitkät päivät koulussa ovat rankkoja ja väsyttävät yllättävän paljon. Anteeksi valitus, mutta nyt asiaan! Menin tänään tallille joskus puoli viiden paikkeilla ja aloittelin kuvailemalla Fridaa. Tamma oli tänään poseeraustuulella ja sain kerrankin hyviä kuvia! :) Kuvaamisen jälkeen hain tamman sisälle ja ryhdyin hoitamaan sitä. Frida seisoi jälleen kiltisti paikoillaan ja sain hoidettua sen valmiisksi. Niinpä lähdimme jällein kävelemään maastoon. Frida kulki kauniisti vierelläni, eikä pelännyt edes takaa tulevaa pakettiautoa. Kävimme tänään melko pitkän maastolenkin alkukäynneiksi, mutta mitään sen kivempaa reittiä ei löytynyt. Piahkoin palasimmekin kentälle ja kipusin tamman selkään. Alkuverkka sujui jälleen ihan hyvin, tosin Frida tuntui hieman tahmealta. Kuitenkin kun tuli ravin aika tamma alkoi kiskoa itseensä eteen päin pää taivaissa. Tämän lisäksi se päätti säikähtää pihalta lähteneitä mautoja ja lähti revittelemään kiitolaukassa ympäri kenttää. Lopulta sain sen kuitenkin kiinni ja jatkoimme työskentelyä käynnissä. Kun käyntikin alkoi tuntua yhä tahmeammalta laskeuduin alas ja kipaisin hakemaan raipan. Tämän jälkeen Frida kulkikin paljon reippaammin ja aloitimme kunnon ravityöskentelyn.

Ravi oli edelleen aluksi tahditonta ja muutenkin kamalaa, mutta ympyröiden ja puomien avulla sain tamman lopulta liikkumaan todella nätisti molempiin suuntiin. Frida jopa tuntui satunnaisesti liikkuvan rennosti! Ravityöskentelyn jälkeen annoin tamman levätä. Frida astui heti ravin jälkeen todella upeasti alleen ja työnsi takaosaansa kauniisti, vaikka annoin pitkät ohjat! Hetken levon jälkeen keräsin ohjat ja pyysin tammaa laukkaan. Arvatkaapa vain sujuiko se! Frida kiihdytti vain lisää ja lisää ravin tahtia, vaikka kuinka yritin sitä hidastaa - lopulta laukka nousikin, mutta ei siinäkään ollut kehumista. Frida kaahotti pää ylhäällä epätasapainossa, mutta oli silti mahtava tunne saada se nostamaan laukat molempiin suuntiin. Laukan jälkeen hidastelin tamman hiljalleen käyntiin ja annoin sen jälleen levätä hetken, kuntoa kun ponilla ei oikein riitä :'D

Tein loppuun vielä käynnissä pohkeenväistöjä, jotka sujuivat loistavasti! Etenkin oikeaan suuntaan, vaikka olen tehnyt väistöjä siihen vain noin kaksi kertaa. Frida on toisaalta tosi nopea oppimaan :) Kun olin tosiaan tehnyt vielä hetken väistöjä, tulin alas selästä ja kävin hakemassa tammalle loimen + riisuin satulan ja lähdimme sitten maastoon. Kävelimme rennosti pellolle, jossa Frida sai vielä mutustella heinää. Molemmille jäi tosi hyvä fiilis tästä päivästä ja toivottavasti päästään treenaamaan jatkossakin laukkaa (: Loppuun vielä kuva Fridan satulasta, kuvailin nimittäin ponin varusteita petsietä varten. Arw, tahdon edelleen sen yleis/estepenkin :3 Joku vois lahjottaa meille? :DD

2010/10/04

[19] Simsalapim, taikaponi!


Tänään oli mahtava päivä! Koulussa oli ollut rankkaa ja tänään jopa kolmen kilometrin matka bussipysäkiltä oli tuntunut tuskalta, onnekseni Frida ei sentään temppuillut, vaan piristi päiväni kertaheitolla (: Päästyäni tallille se möllötteli tavalliseen tapaan Sulan kanssa tarhassa. En jaksanut alkuun siivota karsinaa, koska epäilin että ehtii tulla pimeä jos teen sen ennen ratsastusta ja en todellakaan halunnut ratsastaa pimeässä > Frida kun pelkää hirmuisesti piemää. Niinpä siis päätin hakea tamman suoraan pesariin ja aloittaa hoitamisen. Iloiseksi yllätyksekseni se seisoi tänään loistavasti paikoillaan, eikä temppuillut kertaakaan! En ole ikinä saanut sitä olemaan niin rauhallisesti hoidettaessa, kaikki siis alkoi ainakin hyvin :)

Kun sitten olin varustanut ponin ratsastuskuntoon talutin sen pihalle, olin päättänyt tänään kokeilla kävelyttää alkukäynnit maastossa ja jättää juoksutuksen pois. Täten lähdimme reippain askelin tepastelemaan eilen löydettyä maastopolkua. Frida kulki hieman kiireesti, mutta kuunteli kuitenkin minua hyvin ja uskon, että sen reippaus johtui tasan siitä, että poni oli innoissaan päästessään maastoon :) Hetken kuluttua palasimmekin jo kentälle ja minä kipusin selkään. Yllätykseksi poni seisoi paikoillaan, eikä yrittänyt karata. Jes! Sekin siis alkaa toivottavasti sujua. Aloitin ratsastuksen tuttuun tapaan volteilla ja taivutteluilta. Poni tuntui ihan kivalta, vaikkei kovin energinen ollutkaan.

Kuitenkin kun aloitimme raviverkan jokin meni vikaan. Frida kulki jälleen pää taivaissa ja kun se kerran pääsi säikähtämään jotain (kiihdyttämään ravissa vauhtia) ei se kuunnellut minua enää laisinkaan, edes käynnissä. Niinpä tulin alas ja riensin hakemaan gramaanit tallista. Gramaanien kanssa saatiin ponin keskittyminen takaisin minuun ja jopa ravi alkoi sujua paremmin. Eihän poni todellakaan hakenut muotoon, mutta liikkui kuitenkin rennosti eteen päin. Teimme ravissa paljon suunnan vaihdoksia ja isoja ympyröitä, vähitellen se tosiaan alkoi sujua yhä paremmin. Olen itseasiassa tyytyväinen jo siihen, että poni jaksaa keskittyä jo niin pitkään, että ravityöskentely on mahdollista! :)

Kun ravi alkoi Fridan kanssa sujua lisäsimme mukaan estelinjalla olevat puomit. Olin laskenut sarjaesteet alas ja tehnyt niistä "puomisarjan" (näin: --I-----I--I--). Frida tuli tehtävään joka kerta korvat höröllä ja jaksoi keskittyä loistavasti. Muutenkin puomijutut sujuivat hyvin :) Loppuun teimme vielä pohkeenväistöharjoituksia. Frida väisti jo loistavasti vasenta pohjetta, sen kanssa ei ollut enää mitään ongelmia. Tänään kokeilin myös ensimmäistä kertaa väistättää ponia oikeaan ja sekin sujui oletettua paremmin! Frida väisti aina pari askelta ja pysähtyi sitten, aivan kuiten alkuun vasenta pohjetta väistäessä. Ratsastuksen jälkeen molemmille jäi varmasti loistava fiilis, pitkään aikaan ei ole mennyt näin hyvin! Illalla viimeiseksi leikkasin vielä ponin harjaa, kun se oli jo ehtinyt kasvamaan niin hirmuisesti, nyt sekin on siis taas siistissä kunnossa :) Kuvat ovat eiliseltä, pahoittelut siitä!

2010/10/03

[18] Rakkaus ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista

Eilen en ollutkaan tallilla, vaan Fridan hoitaja oli käynyt juoksuttamassa tammaa ja itse vietin ansaittua vapaapäivää kavereiden kanssa. Kuulemma oli mennyt ihan hyvin ponin kanssa, toivottavasti jatkuukin näin ja saan itselleni edes joskus sen yhden vaivaisen vapaapäivän ponista ja toivottavasti hoitaja oikeasti kertoo totuuden. Tänään tuntui kuitenkin taas omalta kohdalta siltä, ettei mikään suju Fridan kanssa. Elämä nuoren ponin kanssa ei todellakaan aina ole ruusuilla tanssimista. Kunpa osaisinkin katsoa maailmaa vaaleanpunaisten lasien takaa ja ajatella, että kaikki sujuu kuten pitääkin ja että kaikki on hyvin, mutta ei, se ei vain mene niin. Poni katseli minua iloisesti tarhasta kun kävin hakemassa sen harjattavaksi. Huomasin kuitenkin jo eron pesarissa, poni pyöri ja kuopi tavallista enemmän. En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta Frida ei todellakaan ollut oma itsensä. Johtuisikohan siitä, että tamma oli saanut eilen ainakin viisi sokerinpalaa herkuksi? Sokerikulho ammotti tänään nimittäin tyhjyyttään ja vielä perjantaina sen pohjalla killui ainakin viisi palasta. Lopulta sain Fridan kuitenkin laitettua valmiiksi ja kävelimme kentälle.



Itse asiassa ongelmat jatkuivat jälleen, ennen kuin olimme kunnolla kentälle päässeet. Talutin Fridan tavalliseen tapaan kentän toiseen päätyyn ja juuri kun olin kiristämässä vyötä poni ponnahti ilmaan. Se loikkasi pari loikkaa ja pysähtyi. Kummastelin tapahtunutta suu auki, ei se ennen ollut käyttäytynyt näin! Siinä me sitten seisoskelimme ja poni jatkoi hyppelehtimistä. Se ei millään uskaltanut seisoa paikallaan ja lopulta kun pääsin aloittamaan juoksutuksen ongelmat vain jatkuivat. Frida riehui ja kiskoi kuin hullu. Se saattoi silmän räpäyksessä kiskaista itsensä hurjaan pukkilaukkaan ja vaihtaa sitten suuntaa. Lisäksi mukana oli possuilua; tamma heitteli raivokkaita pukkeja minua kohti ja koitti kiskoa itseään irti. En kuitenkaan antanut periksi ja jatkoimme juoksuttamista hyvin kauan, kunnes Frida luovutti ja rauhoittui.

Kun vihdoin uskaltauduin kivuta tamman selkään se oli jo rättiväsynyt riehumisesta. Tästä huolimatta päätin työskennellä sen kanssa ihan normaalisti, eihän se minun vika ollut että poni oli riehunut liinassa. Frida tuntui heti alkuun erittäin laiskalta ja haluttomalta, se puri kiinni kuolaimeen ja kiskoi jopa käynnissä päänsä taivaisiin. Taivuttelin sitä jonkin aikaa, mutta sekään ei tuntunut toimivan. Ravikaan ei sujunut tavallista paremmin, vaan tamma riuhtoi itseään eteen päin kirahvina. No, ehkä ensikerralla sujuu sitten paremmin... Tyydyttäydyin tuohon ajatukseen ja lopetin tunnin tekemällä parit väistöt toiseen suuntaan, oikeaa pohjetta Frida kun ei vielä osaa väistää.


Käveltyämme jonkin aikaa kentällä pitkin ohjin, tulin alas ponin selästä ja lähdimme pienelle maastolenkille. Olemme nyt noin viikon ajan totuttautuneet maastoiluun, hyvin tuloksin ja kohta varmaan päästään selästäkin käsin maastoilemaan :) Tänään kävelimme tallitien päähän ja jatkoimme siitä hiekkatietä vasemmalle. Lyhyen pätkän päästä kääntyi pieni metsätie pellolle, kävelimme pellon reunaa pitkin takaisin tallitielle. Löysimme siis ensimmäisen, tosin todella lyhyen, maastolenkin! Ehkäpä lähipäivinä löydämme muitankin maastolenkkejä ja oikeasti päästään maastoilemaankin. No, toivottavasti Frida muutenkin alkaa taas käyttäytyä järkevämmin...

2010/10/01

[17] Po-po-poing poing poing!

Miten pienellä tallilla voikaan hääriä yhtä aikaa niin suuri määrä ihmisiä? Ja miksi juuri tänään? Tosiaan, tänään tallilla pyöri ties kuinka monta vierasta, ilmeisesti ihan vain ihastelemassa tallia. Lisäksi Annukka hyppäsi sekä Tompalla, että Jätillä kentällä rataa. Minua se ei niinkään häirinnyt, toisin kuin Fridaa. Hoitaessa tamma käyttäytyi kuitenkin asiallisesti ja sen häiriintymisen huomasikin vasta kentällä. Aloittelimme jälleen juoksutuksella, tamma säpsyi pariin kertaan ja oli melkoisen mahdoton. Se riehui ja kiskoi, eikö osannut keskittyä minuun laisinkaan. Argh, että se osaa olla ärsyttävä! Juoksutuksen jälkeen taluttelin Fridaa pari kierrosta, kunnes lopulta sain sen kuitenkin rauhoittumaan ja kipusin selkään.

Aloitin käyntityöskentelyn, joka sujui kohtalaisen hyvin. Lisäksi tein paljon ravijuttuja, jotta ravista tulisi itsestään selvyys tammalle. Frida liikkui tänään mukavasti eteen päin ja kuunteli kuitenkin kohtuullisesti. Lopulta ihmisvilinä hiljeni ja kenttäkin tyhjeni, meidän vielä jäädessä treenaamaan. Teimme melko paljon töitä ravissa, taivutteluja ja ympyröitä. Välillä tuntui, ettei Fridaa kiinnostanut yhtään, mutta yleisesti ottaen se kulki hyvin. Teimme myös molempiin suuntiin puomityöskentelyä ravissa. Frida selkeästi tykkäsi siitä ja toimikin loistavasti :) Loppuun kävimme vielä tallustelemassa maastossa maastakäsin.