2010/10/05

[20] Hei, laukkaa ratsu reima!

Huhhuh. En ollut tänään edes koulussa kun olin niin väsynyt, ponin hoitaminen ja pitkät päivät koulussa ovat rankkoja ja väsyttävät yllättävän paljon. Anteeksi valitus, mutta nyt asiaan! Menin tänään tallille joskus puoli viiden paikkeilla ja aloittelin kuvailemalla Fridaa. Tamma oli tänään poseeraustuulella ja sain kerrankin hyviä kuvia! :) Kuvaamisen jälkeen hain tamman sisälle ja ryhdyin hoitamaan sitä. Frida seisoi jälleen kiltisti paikoillaan ja sain hoidettua sen valmiisksi. Niinpä lähdimme jällein kävelemään maastoon. Frida kulki kauniisti vierelläni, eikä pelännyt edes takaa tulevaa pakettiautoa. Kävimme tänään melko pitkän maastolenkin alkukäynneiksi, mutta mitään sen kivempaa reittiä ei löytynyt. Piahkoin palasimmekin kentälle ja kipusin tamman selkään. Alkuverkka sujui jälleen ihan hyvin, tosin Frida tuntui hieman tahmealta. Kuitenkin kun tuli ravin aika tamma alkoi kiskoa itseensä eteen päin pää taivaissa. Tämän lisäksi se päätti säikähtää pihalta lähteneitä mautoja ja lähti revittelemään kiitolaukassa ympäri kenttää. Lopulta sain sen kuitenkin kiinni ja jatkoimme työskentelyä käynnissä. Kun käyntikin alkoi tuntua yhä tahmeammalta laskeuduin alas ja kipaisin hakemaan raipan. Tämän jälkeen Frida kulkikin paljon reippaammin ja aloitimme kunnon ravityöskentelyn.

Ravi oli edelleen aluksi tahditonta ja muutenkin kamalaa, mutta ympyröiden ja puomien avulla sain tamman lopulta liikkumaan todella nätisti molempiin suuntiin. Frida jopa tuntui satunnaisesti liikkuvan rennosti! Ravityöskentelyn jälkeen annoin tamman levätä. Frida astui heti ravin jälkeen todella upeasti alleen ja työnsi takaosaansa kauniisti, vaikka annoin pitkät ohjat! Hetken levon jälkeen keräsin ohjat ja pyysin tammaa laukkaan. Arvatkaapa vain sujuiko se! Frida kiihdytti vain lisää ja lisää ravin tahtia, vaikka kuinka yritin sitä hidastaa - lopulta laukka nousikin, mutta ei siinäkään ollut kehumista. Frida kaahotti pää ylhäällä epätasapainossa, mutta oli silti mahtava tunne saada se nostamaan laukat molempiin suuntiin. Laukan jälkeen hidastelin tamman hiljalleen käyntiin ja annoin sen jälleen levätä hetken, kuntoa kun ponilla ei oikein riitä :'D

Tein loppuun vielä käynnissä pohkeenväistöjä, jotka sujuivat loistavasti! Etenkin oikeaan suuntaan, vaikka olen tehnyt väistöjä siihen vain noin kaksi kertaa. Frida on toisaalta tosi nopea oppimaan :) Kun olin tosiaan tehnyt vielä hetken väistöjä, tulin alas selästä ja kävin hakemassa tammalle loimen + riisuin satulan ja lähdimme sitten maastoon. Kävelimme rennosti pellolle, jossa Frida sai vielä mutustella heinää. Molemmille jäi tosi hyvä fiilis tästä päivästä ja toivottavasti päästään treenaamaan jatkossakin laukkaa (: Loppuun vielä kuva Fridan satulasta, kuvailin nimittäin ponin varusteita petsietä varten. Arw, tahdon edelleen sen yleis/estepenkin :3 Joku vois lahjottaa meille? :DD

1 kommentti:

  1. Kivan näkönen penkki !(: Meillekkin voisi sellaista estepainotteista lahjottaa :D

    VastaaPoista