Eilen en ollutkaan tallilla, vaan Fridan hoitaja oli käynyt juoksuttamassa tammaa ja itse vietin ansaittua vapaapäivää kavereiden kanssa. Kuulemma oli mennyt ihan hyvin ponin kanssa, toivottavasti jatkuukin näin ja saan itselleni edes joskus sen yhden vaivaisen vapaapäivän ponista ja toivottavasti hoitaja oikeasti kertoo totuuden. Tänään tuntui kuitenkin taas omalta kohdalta siltä, ettei mikään suju Fridan kanssa. Elämä nuoren ponin kanssa ei todellakaan aina ole ruusuilla tanssimista. Kunpa osaisinkin katsoa maailmaa vaaleanpunaisten lasien takaa ja ajatella, että kaikki sujuu kuten pitääkin ja että kaikki on hyvin, mutta ei, se ei vain mene niin. Poni katseli minua iloisesti tarhasta kun kävin hakemassa sen harjattavaksi. Huomasin kuitenkin jo eron pesarissa, poni pyöri ja kuopi tavallista enemmän. En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta Frida ei todellakaan ollut oma itsensä. Johtuisikohan siitä, että tamma oli saanut eilen ainakin viisi sokerinpalaa herkuksi? Sokerikulho ammotti tänään nimittäin tyhjyyttään ja vielä perjantaina sen pohjalla killui ainakin viisi palasta. Lopulta sain Fridan kuitenkin laitettua valmiiksi ja kävelimme kentälle.
Itse asiassa ongelmat jatkuivat jälleen, ennen kuin olimme kunnolla kentälle päässeet. Talutin Fridan tavalliseen tapaan kentän toiseen päätyyn ja juuri kun olin kiristämässä vyötä poni ponnahti ilmaan. Se loikkasi pari loikkaa ja pysähtyi. Kummastelin tapahtunutta suu auki, ei se ennen ollut käyttäytynyt näin! Siinä me sitten seisoskelimme ja poni jatkoi hyppelehtimistä. Se ei millään uskaltanut seisoa paikallaan ja lopulta kun pääsin aloittamaan juoksutuksen ongelmat vain jatkuivat. Frida riehui ja kiskoi kuin hullu. Se saattoi silmän räpäyksessä kiskaista itsensä hurjaan pukkilaukkaan ja vaihtaa sitten suuntaa. Lisäksi mukana oli possuilua; tamma heitteli raivokkaita pukkeja minua kohti ja koitti kiskoa itseään irti. En kuitenkaan antanut periksi ja jatkoimme juoksuttamista hyvin kauan, kunnes Frida luovutti ja rauhoittui.
Kun vihdoin uskaltauduin kivuta tamman selkään se oli jo rättiväsynyt riehumisesta. Tästä huolimatta päätin työskennellä sen kanssa ihan normaalisti, eihän se minun vika ollut että poni oli riehunut liinassa. Frida tuntui heti alkuun erittäin laiskalta ja haluttomalta, se puri kiinni kuolaimeen ja kiskoi jopa käynnissä päänsä taivaisiin. Taivuttelin sitä jonkin aikaa, mutta sekään ei tuntunut toimivan. Ravikaan ei sujunut tavallista paremmin, vaan tamma riuhtoi itseään eteen päin kirahvina. No, ehkä ensikerralla sujuu sitten paremmin... Tyydyttäydyin tuohon ajatukseen ja lopetin tunnin tekemällä parit väistöt toiseen suuntaan, oikeaa pohjetta Frida kun ei vielä osaa väistää.
Käveltyämme jonkin aikaa kentällä pitkin ohjin, tulin alas ponin selästä ja lähdimme pienelle maastolenkille. Olemme nyt noin viikon ajan totuttautuneet maastoiluun, hyvin tuloksin ja kohta varmaan päästään selästäkin käsin maastoilemaan :) Tänään kävelimme tallitien päähän ja jatkoimme siitä hiekkatietä vasemmalle. Lyhyen pätkän päästä kääntyi pieni metsätie pellolle, kävelimme pellon reunaa pitkin takaisin tallitielle. Löysimme siis ensimmäisen, tosin todella lyhyen, maastolenkin! Ehkäpä lähipäivinä löydämme muitankin maastolenkkejä ja oikeasti päästään maastoilemaankin. No, toivottavasti Frida muutenkin alkaa taas käyttäytyä järkevämmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti