2015/08/29

Elämä ei ole ruusuilla tanssimista


Kun edellisessä postauksessa hehkutettiin super hienoa ponia, niin tässä sitten palataan karuun todellisuuteen. Kaikki ei aina suju kuin elokuvissa, etenkään hevosten kanssa. Toisaalta vaikka joskus ei menisikään kaikki ihan putkeen niin ei se maailmaa kaada. Tänään oltiin tosiaan Forssassa kouluratsastuskilpailuissa, luokkana heB:0 2009.

Oltiin jälleen kerran hyvissä ajoin paikalla ja kaikki vaikutti ihan lupaavalta. Kunnes sitten otettiin Minor pois kopista... Koko taivas peittyi tummista pilvistä ja saatiin hetkessä kauhea raekuuro niskaamme. Varmasti alle minuutissa oltiin koko porukka litimärkiä. Kaiken lisäksi Minor huuteli hölmistyneenä eikä selkeästi ihmisen mielipide kiinnostanut tippaakaan.


"Enkä varmasti peruuta!" tuumailee poni.

No sade sitten lakkasi hetkeksi ja pääsin verkkaamaan. Verkassa ei sujunut sen paremmin. Minor oli ensin kummallisen jännittynyt ja koko päivä mentiinkin linjalla 'ei vastaa pidätteeseen eikä pohkeeseen'. Eli raskas sekä edestä että pohkeelle. Koitin kovasti herkistellä poikaa siirtymisillä, mutta eipä se siitä oikein parantunut. Melko pian päästiinkin sitten radalle.

Rata jatkui samoilla linjoilla, Minor oli edelleen huonon tuntuinen verrattuna siihen mitä se yleensä on. Lisäksi unohdin melkein radan kun keskityin liikaa siihen, että saisin ponin edes siedettävästi avuille. Sain kuitenkin pelastettua tilanteen ja taidettiin saada 7 kyseisestä radan "unohduskohdasta". Ainoat kohdat jotka todellisuudessa menivät penkin alle oli toinen laukannosto (vielä kaiken lisäksi ravista!) ja peruutus. Minor nosti ensin väärän laukan eli ei selkeästi ollut avuilla ja peruutuksessa poni tuumasi "en varmasti peruuta", vaikka se osaa senkin homman ihan nätisti. Loppujen lopuksi ei se nyt niin huonosti mennyt, tuntui vain huonolta. Saatiin kuitenkin 154p eli 61,600%, ihan ok tulos. Videoltakin meno näytti paremmalta miltä tuntui, mutta aina välillä kaikilla meillä on huonoja päiviä. Joten paremmin sitten ensikerralla! Ja sujuihan reissu kokonaisuudessaan ihan hyvin, Minor meni koppiin nätisti ja saatiin taas rutiinia kisaamiseen.

Ei se nyt niin kamalalta näyttänytkään ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti