Hopee ei oo häpee! (Vuonismestaruudet 2015)

Nyt vihdoin tuntuu olevan hetki aikaa istahtaa alas ja avata blogi. Niinpä saatte kuulla kuinka meidän sitten kävikään Vuonohevosten koulumestaruuksissa 2015. Pitkään pohdin lähdetäänkö ollenkaan koko kekkereihin. Olin hankkinut Minorille kanget keväällä hevosmessujen aikaan, mutta kovin montaa kertaa ei niillä ehditty harjoittelemaan. Poni tuntui hieman jännittyneeltä kanget suussa, tuntuu edelleenkin hieman jännittyneemmältä kuin nivelillä. Toki oltaisiin voitu lähteä ihan perus nivelsuitsitukselta, mutta se ei vain ajatuksena istunut päähän. Lisäksi ajankohta oli meille mitä huonoin.

Oltiin palattu kaksi viikkoa aikaisemmin opistolle ja Minor oli käytännössä suoraan laitumelta repäisty. Oltiin toki kuukauden aikana maastoiltu, mutta myös lomailtu. Eikä loppupeleissä siellä maastossa paljoa pystynyt treenaamaan; kerran taisi olla kanget päässä ja muutamia raviväistöjä koitettiin pitää mielessä. Siltä tilanne myös tuntui satulaan. Tuntui kuin itse en olisi osannut ratsastaa ja koko kevään kovat treenit olisivat menneet hukkaan, Minor oli älyttömän huono verrattuna kevääseen. Tai siltä se siis tosiaan tuntui. Onnekseni sain kuitenkin luokkalaiseni kuvaamaan ns. viimehetken ratatreenejä. Oltiin opiston kentällä hinkkaamassa rataa läpi ja olin ihan varma että hevonen liikkuu täysin selättömänä pohkeen takana ja ties mitä, olin jo oikeastaan päättänyt ettei mestaruuksiin kannata lähteä. Illalla kuitenkin katselin sitten videolta meidän menoa ja silmät pyöreänä ihmettelin "eihän se nyt näytä ollenkaan niin pahalta!". Niinpä ryhdistäydyin ja totesin, että nyt on taas ollut kuski "hivenen" liian itsekriittinen ja niinpä sitten ilmottauduttiin mestaruuksiin viime tipassa.

Kerettiin tämän jälkeen treenailla rataa vielä pari kertaa kangilla ja fiilikset olivatkin paljon paremmat kun kuski ei ollut niin negatiivinen. Toki ajatuksena oli vain lähteä katsomaan miten sujuu, sillä treenausmäärällä ei ihmeitä voinut odottaa. Lisäksi kyseessä oli molempien ensimmäinen helppo A startti, tai ainakaan itse en ikinä ennen ole edes uskonut starttaavani helppo A tasoisessa luokassa. Positiivisella mielellä ja harjoituksen kannalta lähdettiin kisoihin.

No pianhan se kisapäiväkin sitten koitti. Minor oli puunailtu jo torstaina puhtaaksi ja kamat pakattu edellisenä iltana, sillä oli tiedossa koko päivän kestävä reissu. Ajelin nimittäin ensin perjantaina Tampereelle, josta sitten lähdettiin lauantaina kukon laulun aikaan kohti Ypäjää. Mukana kisareissulla oli paras kisatiimi eli tietenkin oma äiti ja poikaystävä! Olen ihan mielettömän kiitollinen molemmille, kun jaksoivat näinkin pitkälle reissulle lähteä. Ypäjältä päästiin onneksi lähtemään sujuvasti kun oli kaikki jo valmiina, kello taisi olla kahdeksan paikkeilla kun lähdettiin ajelemaan kohti Joutsaa.

Tarkkoja aikatauluja ei ollut, joten varattiin reilusti aikaa ja paikalla oltiinkin sitten jo hirmuisen aikaisin. No eipä siinä, poni sai nökötellä kopissa ja mussuttaa heinää kun itse kävin ilmottautumassa ja vaihdoin kisavermeet päälle. Paikan päällä oli muuten ehkä paras vastaanotto mihin olen kisoissa törmännyt! Ei voi muuta kuin kiittää ja kumartaa, että joku on nähnyt noin paljon vaivaa hienosti toimineiden kisojen eteen. Meille ohjeistettiin tarkkaan mistä löytyy mitäkin (vesipiste, hevosten pesuun vettä, wc, kävelytysalue, verkka, buffetti jne. kaikki tarpeellinen) ja muutenkin toimihenkilöt olivat todella mukavia. Ainoa miinuspuoli joka kisoista jäi mieleen oli kävelytysalueen ja verkan pohjat. Mutta muuten olin enemmän kuin tyytyväinen kisoihin kokonaisuutena.

Verryttelin Minorin lyhyesti, sillä olen huomannut että se on sitä parempi radalla mitä vähemmän sillä tekee verkassa. Tietenkin ratsastin askellajit läpi, mutta sen jälkeen vain hengailtiin, kunnes edellä oleva ratsukko aloitti ratansa. Sen aikana tehtiin vielä muutamat siirtymisen ja väistöt, näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut ratsastaa ponin aavistuksen napakammaksi, mutta hyvä se oli noinkin. Pian olikin meidän vuoro, startattiin nimittäin toisena mestaruusluokassa.

Rata sujui mielestäni ihan hyvin ensimmäiseksi helppo A radaksi. Keskiaskellajit eivät irronneet ollenkaan niin hyvin kuin kotona ja laukanvaihto käynnin kautta levisi omasta mielestä aikalailla käsiin. Minor olikin vähän jännittyneen tuntuinen (huomasin itse etenkin kuvista selän jännittymisen), mutta silti ihan tasainen rata. Jännityksellä jäätiin odottamaan prosentteja. Kuuliessani Minorin prosentit olin jopa hieman yllättynyt, yhteisprosenttimäärä oli 60,747%. Mielestäni hyvä tulos molempien ensimmäisestä radasta ja olin tässä vaiheessa jo todella tyytyväinen päivän suoritukseen. Tosin mielessäni laskeskelin, että eihän tällä tuloksella nyt sijoituta, mutta mieli oli silti hyvä onnistuneesta suorituksesta.

Vaan niin siinä sitten odotellessa kävi, ettei kuin yksi ratsukko hurahtanut Minorin ohi. Hopea ei ole häpeä! En oikein voi vieläkään uskoa, että napattiin toinen sija mestaruuksissa. Eipä ollut ikinä käynyt mielenkään, että sitä voisi joskus sanoa "tulin toiseksi vuonohevosten koulumestaruuksissa". Eihän se varmasti monelle, tai ainakaan sellaiselle joka kisaa isompia kisoja, ole tulos eikä mikään, mutta on se minulle iso saavutus jota en edes osannut haaveilla! Tästä on hyvä lähteä treenaamaan ja nyt olisikin haaveissa käydä pyörähtämässä myös muutamissa muissa koulukisoissa. Saa nähdä jos saadaan kotona treenailtua niin, että ennen ensi kesää olisi takana edes muutama muukin helppo A luokka.

Kisoista ei varmaan kummallisempaa kerrottavaa ole, eikä oikein kuviakaan omasta takaa. Mutta todella hyvä ja ihana fiilis jäi! Kunniakierroksella Minor pääsi painelemaan innoissaan ja mietinkin hetken pysähtyykö se ikinä. Myös kotimatka sujui hyvin, vaikka kyllä varmasti oli raskas reilu 3h yhteen suuntaan meille kaikille. Tampereella oltiinkin vasta puolen yön aikoihin ja Minorkin oli seuraavana aamuna kuulemma ollut ihan rättiväsynyt. Nyt ollaan siis palattu arkeen ja treenaillaan kotosalla rennoin mielin helppo A asioita, ei meistä kuitenkaan vakavaa kouluratsukkoa saa tekemälläkään ;)