2012/06/21

Miten tämä on mahdollista!



Oltiin tänään (tai siis eilen, unirytmi hieman sekaisin) isolla kentällä hyppäämässä ja sujui loppujen lopuksi hirmuisen hyvin! Alku oli ihan järkyttävää, sillä Frida oli taas ihan pinkeänä ja yritti vain sinkoilla pitkin poikin ja multa meinasi palaa hermot. Mutta heti kun aloitettiin itse hyppääminen lakkasi pelleilytkin, ihan kummallista!

Tultiin molempiin suuntiin useamman kerran samaa tehtävää, aivan loistavilla suorituksilla (: Poni hyppäsi super hienosti ja ponnistuspaikat olivat kohdillaan (ellen sattunut tuomaan tosi huonosti) ja muutenkin kaikki sujui hirmuisen kivasti! Lopussa tuli muutama pudotus, mutta väsymyksen piikkiin ne! Korkeimillaan esteet olivat n. 50cm, mutta pysytellään nyt vielä pitkään ihan pikku esteissä ja haetaan molemmille rutiinia (:

En nyt jaksanut piirtää kuvaa siitä mitä treenailtiin, mutta koitan selittää; ns. pääty-ympyrällä oli puomikasa esteenä, sen jälkeen jatkettiin toiselle pitkälle sivulle jossa oli 9m välillä ristikko ja pysty. Tämä jälkimmäinen pysty oli oikeassa kierroksessa tosiaan huimat ~50cm, toiseen kierrokseen pidettiin vielä matalampana (kuvassa), sillä vasen laukka on vielä haasteellisempaa.

Voi että! Sai kyllä olla niin tyytyväinen poniin, vaikka muuten se jaksasikin säheltää tavallista enemmän. No eiköhän se taas siitä (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti