2014/11/16

Kuluneen viikon kuulumiset


Nyt saattekin pitkästä aikaa tavallista enemmän kuvia, sillä kuvia on viime perjantailta ja pari hassua kuvaa myös tältä päivältä. Kulunut viikko meni vielä tavallista rennommissa meiningeissä, mutta nyt pitäisi taas päästä treenailemaan kunnolla. Keskiviikkona juoksutin Minorin kevyesti, se oli ihan jees, mutta jotenkin apaattisen oloinen loppukäyntejä talutellessa. Mittasin tallissa lämmöksi 38.5, ei siis vielä varsinaisesti lämpöä, mutta normaalia korkeampi. Torstaina oli lämpö kuitenkin laskenut, eikä se ole sieltä enää noussut, joten säikähdyksellä selvittiin.


Torstaina ratsastin käyntipainotteisesti. Väistöjä, etu- ja takaosakäännöksiä sekä pysähdyksiä. Minor oli edelleen melko tahmea ja vetelän oloinen, mutta suoritti tehtävät kuitenkin puhtaasti ja rennosti. Ravia ja laukkaa otettiin tasan muutamien ympyröiden verran. Mielessä pyöri raudan puutostila ym. kun ei Minor nyt tavallisesti ihan noin vetelä ole, vaikka välillä vähän nukkumatti onkin. Toinen vaihtoehto oli vain tylsistyminen, joten ennen rauta-arvojen tutkimista oli tarkoitus käydä maastossa piristymässä.


Perjantaina kuitenkin pyörittiin kentällä, tosin pitkästä aikaa ilman satulaa. Treenailtiin yksinkertaisesti ympyröillä kaikissa askellajeissa. Loppua kohden Minor alkoi kuin alkoikin työskennellä kunnolla, mutta paljon taas sai töitä tehdä. Minor kun ei mitään anna ilmaiseksi, mikä tietenkin on ihan hyvä juttu ettei kuski pääse vain matkustelemaan. Laukka sujui perjantaina ravia paremmin ja kuski olikin hymy korvissa koko laukkatyöskentelyn ajan.


Lauantaina Milla kävi ratsastamassa, ei siis vieläkään maastoilua. Mutta Minor oli mennyt kivasti, joten ehkä se vaati vain hieman patistusta taas päästäkseen oikeaan työskentelyfiilikseen. Tänään kuitenkin oli vihdoin vuorossa maastoilu. Ei mikään järkyttävän pitkä, mutta varmaan semmoinen suurinpiirtein tunti.


Minor oli ihan täpinöissään jo ensimmäisessä ravipätkässä ja laukkapätkillä oltiin sitten vielä innokkaampia! Kyllä oli pirtsakka ja menohaluinen poni alla. Hetkellisesti laukkapätkien aikana jopa joutui miettimään, että löytyykö niitä jarruja sittenkään. Onneksi Minor on sen verran fiksu herrasmies, että vaikka välillä vähän tekee mielikin rallitella, niin kyllä ne jarrut sieltä aina löytyy. Selkeästi siis piristi poikaa, mutta täytyy nyt vielä seurailla.


Alkavalla viikolla olisi tarkoitus jatkaa maastoilua sekä treenailla toivottavasti myös kentällä kouluratsastuksen merkeissä. Minulla itsellä alkaa huomenna talliviikko, joten blogin puolella taas vaihteeksi varmasti hiljaisempaa kun ei koneelle ehdi istahtamaan. Koitan päivitellä kun on talliviikosta selvitty.

1 kommentti:

  1. Kiva, kun oli näin paljon kuvia! Upeita nämä kaikki, mutta varsinkin toinen :3

    VastaaPoista