2016/01/27

Rentoutta ja venyttelyä

Nyt kun näytöt ovat ohi ollaan Minorin kanssa treenattu paljon eteen alas idealla. Se on ollut hieman jännittyneen oloinen sekä kaulasta että selästä, joten rento ja venyttävä treeni on ollut enemmän kuin kohdillaan. Aloiteltiin tätä treenijaksoa jo viime viikolla palauttavalla eteen alas maastolla esteratsastuksen näytön jälkeen. Lisäksi viime viikolla ratsastin kertaalleen kentällä gramaaneilla ennen loppuviikon vapaata, ideana edelleenkin tuo eteen alas ja jumppailu. Itse harvemmin ratsastan gramaaneilla, mutta välillä (oikein käytettynä) nekin ovat hyvä apuväline! Pitää vain huolehtia, ettei niillä kiskota hevosen päätä alas ryntäisiin - etenkin kun kyseessä on jo valmiiksi tyypillisesti etupainoinen rotu.

Tämä viikko aloitettiin maanantaina ratsastuksen merkeissä kentällä, kun keli sen vielä salli. Minor oli alkuverkassa todella kivan oloinen ja haki rennosti eteen alas. Jumppailun jälkeen keskityttiin etuosakäännöksiin, jotka osoittautuivatkin melko haastaviksi. Talven aikana etuosakäännökset ovat sujuneet todella hyvin, mutta onhan siitä hetki kun niitä viimeksi ollaan treenattu. Tiedä siis mistä johtui, mutta maanantaina Minor jännittyi aika paljon eikä oikein kuunnellut pohjettakaan. Treenattiin kuitenkin kunnes saatiin molempiin suuntiin siistejä ja onnistuneita käännöksiä, jonka jälkeen lopeteltiin treenit kevyessä ravissa hakien samalla alkutunnin rentoutta ja letkeyttä.

Eilen oli vuorossa maastoilua, joka on tässä näyttöihin treenatessa jäänyt harmillisen vähäiseksi ja tietenkin nyt kun vihdoin päästiin maastoilemaan oli keli kaikkea muuta kuin mukava. Satoi vettä ja kaikkialla oli järjettömän paljon loskaa (no kukapa tätä ainakaan etelä-suomessa asuva ei olisi huomannut…). Onneksi Minorilla on tilsakumit ja tietenkin hokit, joten päästiin maastoilemaan huonosta kelistä huolimatta. Käytiin noin tunnin maastolenkki, olin kyllä aluksi suunnitellut käyväni pidemmälläkin, mutta epäilin pohjien kuntoa, joten lopulta päädyimme lyhyemmälle lenkille. Hiittiradan pohja oli onneksi ihan hyvässä kunnossa ja päästiinkin siellä vetämään kunnon laukkavetoja (tietenkin verryttelyn jälkeen), jolloin lihakset pääsevät kunnolla venymään. Suosittelen kaikille joilla vain tähän on mahdollisuus, kyllä meinaan huomaa seuraavana päivänä hevosen vetreydessä! Muuten mulla olikin eilen huono päivä, kaikki tuntui hajoavan käsiin ja hankkimani panssarivyö oli tietenkin väärän kokoinen… Ai että kaikki ärsytys onnistuukin aina kasaantumaan samalle päivälle!

Tänään paremmilla fiiliksillä lähdettiin aamulla maneesille. Alunperin suunnitelmana oli hypätä tänään esteitä, mutta kun panssarivyö oli epäsopiva päätettiin treenata vain puomeja. En nimittäin aio hypätä Minorilla enään yhtään estettä ilman panssaria, ihan vain kaiken varalta. Maneesilla oli ihanan ja ihmeellisen tyhjää, vain yksi ratsukko meidän lisäksi - yleensähän maneesit ovat opiston käytössä aamusta iltapäivään, joten tämä oli aika luksusta!

Verkattiin ensin ravissa ilman mitään ihmeempiä, sen jälkeen laukassa välillä reippaammin eteen ja sen jälkeen aina takaisin lyhyempään laukkaan. Etenkin laukassa Minor oli kivan tuntuinen, ei enää tietoakaan siitä jännittyneisyydestä mitä on lähiaikoina hieman ollut ilmassa. Tehtävät olivat todella simppeleitä, kunhan vähän ihmeteltiin että miten niitä puomeja ylitettiin. Tultiin ensin ravissa molempiin suuntiin 3 puomia normaaleilla väleillä, tässähän nyt ei mitään sen ihmeellisempää ollut ja se sujuikin myös ilman suurempia kompurointeja tms. Minor oli yllättävän rento, sillä usein se on jokseenkin jännittynyt jo ravipuomeilla niin että muuttuu vahvaksi edestä, tällä kertaa tosiaan oikein mukava ja hyvin avuilla. Muutama kolautus toki otettiin, poni kun ei ole kovin tarkka jaloistaan - tätähän voisi treenata ihan vain sillä, että sisällyttäisi treeneihin useammin puomeja, niistä kun ei mitään haittaakaan ole!

Lopuksi tultiin vielä laukassa kahta puomia innarivälillä, joiden vastakkaiset päät olivat nostettu ilmaan n. 20cm. Itse hieman epäilin miten Minor suhtautuu viime viikon ikävän hyppykerran jälkeen vaikka kyseessä oli vain hieman korotetut puomit, mutta turhaan! Poni laukkasi innoissaan korvat hörössä ja loppua kohden alkoi jopa taas kuumua. Tämä oli siis todella positiivinen yllätys, sillä on todella mukava huomata ettei ainakaan puomien ylitys ole muuttunut vastenmieliseksi vaan on edelleen mukavaa ja piristävää vaihtelua koulutreenille. Ihan muutaman kerran tultiin hieman huonosti puomisarjalle, mutta kokonaisuudessaan paikat löytyivät loistavasti ja saatiin jumppailtua selkää oikein kunnolla. Huomenissa olisi vielä luvassa koulutreeniä, toivottavasti taas jossain kohtaa saan kuvia niin voi kirjoitellakin vähän mielekkäämpiä postauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti