Satulakuvia ja turhaa turinaa

Itse löhöilen tällä hetkellä Tampereella, mutta ajattelin silti päivitellä blogia kun muutaman kuvankin nappasin maanantaina. Maanantai sujui siis edelleen uutta penkkiä kokeillen ja sopivuutta pohdiskellen. Kuvissa painopiste näyttää olevan melko takana, mutta tiedä sitten. Nyt pitäisi torstaina hakea toinen penkki sovitukseen, niin pääsee sitten paremmin vertailemaan kahden välillä. Eiköhän se tästä ratkea ja jos ei niin sitten pärjätään tuolla koulupenkillä.

Ratsastaessa Minor on ollut uuden penkin kanssa ihan super. En tiedä johtuuko satulasta vai mistä, mutta poni on ollut tosiaan nämä kaksi kertaa hyvin kuulolla ja pehmeä. Ollaan treenattu siirtymisiä käynti -> laukka -> käynti molempina päivinä ja pakko todeta, etteivät ne ole ikinä onnistuneet niin hyvin! Kuskilla sen sijaan on hieman totuttelemista yleispenkkiin ja etenkin harjoitusravi on tuntunut ihan mahdottomalta istua. Toisaalta ei yleispenkillä olekkaan tarkoitus jatkossa hinkata koulua vaan maastoilla ja hypätä, joten ei hirveästi ainakaan harjoitusravia tarvitse sillä mennä :D

Huomenna tosiaan nokka kohti jälleen Ypäjää, toivottavasti saisin jotain kuvamateriaaliakin. Ostinpa meinaan uuden kameran ja putken, nyt löytyy järkkäristäkin videokuvaus! (Tämän tekstin kuvat kuitenkin vielä vanhalla kameralla) Voi että odotan, että pääsen kokeilemaan kameraa hevoskuvaukseen ja sitä, että joku tulisi räpsimään kuvia meidän menosta. Vanha kamera kaipasikin päivitystä, sillä se herjaa mystisesti kameravirhettä vähän väliä ja onhan se auttamatta liian hidas liikekuvaukseen. Mutta ihan perushyvä järkkäri sekin kyllä oli. Kysynpä loppuun mielenkiinnosta:

Minkälaisia kameroita lukijoilta löytyy?

Arkipuuhasteluja

Opiskelu täällä Ypäjällä sujuu jouhevasti ja aika tuntuu kuluvan siivillä. Nyt syyskuun olen ollut työssäoppimassa Opiston ratsastuskoulussa ja tällä hetkellä vietän viikon "kesälomaa". Eli tosiaan minulla on viikon loma, joka jäi vajaaksi kesältä. Loman jälkeen minulla on vielä viikko työssäoppia ja sen jälkeen alkaa vihdoin viimein normaalit opiskelut oman luokan kanssa!

Olen siis koko kesän ja alkusyksyn palloillut eri luokkien välillä kun oma luokkani oli työssäoppimassa ja kesälomalla (johtuen siis siitä, että vaihdoin suuntautumista keväällä). Voin sanoa, että aika helpottava tunne kun tietää vihdoin missä pitää olla milloinkin!

Mutta sitten Minorin kuulumisiin. Poni on saanut ottaa aika rennosti, sillä tässä on ollut vähän kaikenlaista sählinkiä. Ensinnäkin Minor oireili liiasta valkuaisesta, joten käytiin hakemassa peräkärryllä viimevuoden kuivaheinää pojalle. Onneksi näyttää auttavan, joten se stressi on poistettu kuviosta. Sitten toisekseen satulasta päätti hajota vastinhihna. Onneksi se ei ollut sen isompi operaatio ja sain korjattua sen ihan omin kätösineni. Eikähän tässä oikeastaan mitään suurempia ongelmia ole ollut, ollaan maastoiltu rennosti, käyty kengityksessä ja nyt pikku hiljaa palaillaan normitreeneihin. Kävin tuossa viime viikolla toppauttamassakin satulan, joten kyllä nyt kelpaa!

Minorkin on ollut yllättävän hyvä aina silloin kun kentällä ollaan pyörähdetty. Ollaan keskitytty nyt ihan perusratsastukseen ja hiottu vanhoja asioita, mm. väistöjä. Tästä olisi pikkuhiljaa tarkoitus palata treenaamaan helppo A asioita, kunhan oikeasti perusjutut sujuvat luontevasti. Lisäksi se on ollut myös maastoillessa kivan letkeä, välillä tosin ehkä turhankin letkeä. Silloin tällöin tuntuu, että poni nukahtaa pystyyn, mutta mielummin toisaalta se kuin että oltaisiin jännittyneinä kuin viulunkieli. Ehkä se kultainen keskitiekin sieltä joskus löytyy.

Sitten asiasta kukkaruukkuun ja satuloiden pariin. Eilen ja tänään on siis vuorossa ollut satulansovitusta, sillä etsinnässä on Minorille kakkospenkiksi yleis/estesatula. Nyt kokeilussa on ihan vain CH yleissatula, joka perjaatteessa näyttää yllättävän hyvältä, mutta sitten taas toisaalta... Satula on vähän turhan leveä ja vaikka tämän saisikin korjattua kapeammalla kaarella, on vielä toinenkin mutta. Nimittäin toppausten kulmaus, joka on melko jyrkkä. No vielä tänään sovitellaan tuota ja sitten jatkuu satulan metsästys jos tuntuu ettei se vain sovi. On se aina aikamoista neulan etsimistä suosta tuo sopivien satuloiden löytäminen!

Elämä ei ole ruusuilla tanssimista

Kun edellisessä postauksessa hehkutettiin super hienoa ponia, niin tässä sitten palataan karuun todellisuuteen. Kaikki ei aina suju kuin elokuvissa, etenkään hevosten kanssa. Toisaalta vaikka joskus ei menisikään kaikki ihan putkeen niin ei se maailmaa kaada. Tänään oltiin tosiaan Forssassa kouluratsastuskilpailuissa, luokkana heB:0 2009.

Oltiin jälleen kerran hyvissä ajoin paikalla ja kaikki vaikutti ihan lupaavalta. Kunnes sitten otettiin Minor pois kopista... Koko taivas peittyi tummista pilvistä ja saatiin hetkessä kauhea raekuuro niskaamme. Varmasti alle minuutissa oltiin koko porukka litimärkiä. Kaiken lisäksi Minor huuteli hölmistyneenä eikä selkeästi ihmisen mielipide kiinnostanut tippaakaan.

"Enkä varmasti peruuta!" tuumailee poni.
No sade sitten lakkasi hetkeksi ja pääsin verkkaamaan. Verkassa ei sujunut sen paremmin. Minor oli ensin kummallisen jännittynyt ja koko päivä mentiinkin linjalla 'ei vastaa pidätteeseen eikä pohkeeseen'. Eli raskas sekä edestä että pohkeelle. Koitin kovasti herkistellä poikaa siirtymisillä, mutta eipä se siitä oikein parantunut. Melko pian päästiinkin sitten radalle.

Rata jatkui samoilla linjoilla, Minor oli edelleen huonon tuntuinen verrattuna siihen mitä se yleensä on. Lisäksi unohdin melkein radan kun keskityin liikaa siihen, että saisin ponin edes siedettävästi avuille. Sain kuitenkin pelastettua tilanteen ja taidettiin saada 7 kyseisestä radan "unohduskohdasta". Ainoat kohdat jotka todellisuudessa menivät penkin alle oli toinen laukannosto (vielä kaiken lisäksi ravista!) ja peruutus. Minor nosti ensin väärän laukan eli ei selkeästi ollut avuilla ja peruutuksessa poni tuumasi "en varmasti peruuta", vaikka se osaa senkin homman ihan nätisti. Loppujen lopuksi ei se nyt niin huonosti mennyt, tuntui vain huonolta. Saatiin kuitenkin 154p eli 61,600%, ihan ok tulos. Videoltakin meno näytti paremmalta miltä tuntui, mutta aina välillä kaikilla meillä on huonoja päiviä. Joten paremmin sitten ensikerralla! Ja sujuihan reissu kokonaisuudessaan ihan hyvin, Minor meni koppiin nätisti ja saatiin taas rutiinia kisaamiseen.

Ei se nyt niin kamalalta näyttänytkään ;)

Hopee ei oo häpee! (Vuonismestaruudet 2015)

Nyt vihdoin tuntuu olevan hetki aikaa istahtaa alas ja avata blogi. Niinpä saatte kuulla kuinka meidän sitten kävikään Vuonohevosten koulumestaruuksissa 2015. Pitkään pohdin lähdetäänkö ollenkaan koko kekkereihin. Olin hankkinut Minorille kanget keväällä hevosmessujen aikaan, mutta kovin montaa kertaa ei niillä ehditty harjoittelemaan. Poni tuntui hieman jännittyneeltä kanget suussa, tuntuu edelleenkin hieman jännittyneemmältä kuin nivelillä. Toki oltaisiin voitu lähteä ihan perus nivelsuitsitukselta, mutta se ei vain ajatuksena istunut päähän. Lisäksi ajankohta oli meille mitä huonoin.

Oltiin palattu kaksi viikkoa aikaisemmin opistolle ja Minor oli käytännössä suoraan laitumelta repäisty. Oltiin toki kuukauden aikana maastoiltu, mutta myös lomailtu. Eikä loppupeleissä siellä maastossa paljoa pystynyt treenaamaan; kerran taisi olla kanget päässä ja muutamia raviväistöjä koitettiin pitää mielessä. Siltä tilanne myös tuntui satulaan. Tuntui kuin itse en olisi osannut ratsastaa ja koko kevään kovat treenit olisivat menneet hukkaan, Minor oli älyttömän huono verrattuna kevääseen. Tai siltä se siis tosiaan tuntui. Onnekseni sain kuitenkin luokkalaiseni kuvaamaan ns. viimehetken ratatreenejä. Oltiin opiston kentällä hinkkaamassa rataa läpi ja olin ihan varma että hevonen liikkuu täysin selättömänä pohkeen takana ja ties mitä, olin jo oikeastaan päättänyt ettei mestaruuksiin kannata lähteä. Illalla kuitenkin katselin sitten videolta meidän menoa ja silmät pyöreänä ihmettelin "eihän se nyt näytä ollenkaan niin pahalta!". Niinpä ryhdistäydyin ja totesin, että nyt on taas ollut kuski "hivenen" liian itsekriittinen ja niinpä sitten ilmottauduttiin mestaruuksiin viime tipassa.

Kerettiin tämän jälkeen treenailla rataa vielä pari kertaa kangilla ja fiilikset olivatkin paljon paremmat kun kuski ei ollut niin negatiivinen. Toki ajatuksena oli vain lähteä katsomaan miten sujuu, sillä treenausmäärällä ei ihmeitä voinut odottaa. Lisäksi kyseessä oli molempien ensimmäinen helppo A startti, tai ainakaan itse en ikinä ennen ole edes uskonut starttaavani helppo A tasoisessa luokassa. Positiivisella mielellä ja harjoituksen kannalta lähdettiin kisoihin.

No pianhan se kisapäiväkin sitten koitti. Minor oli puunailtu jo torstaina puhtaaksi ja kamat pakattu edellisenä iltana, sillä oli tiedossa koko päivän kestävä reissu. Ajelin nimittäin ensin perjantaina Tampereelle, josta sitten lähdettiin lauantaina kukon laulun aikaan kohti Ypäjää. Mukana kisareissulla oli paras kisatiimi eli tietenkin oma äiti ja poikaystävä! Olen ihan mielettömän kiitollinen molemmille, kun jaksoivat näinkin pitkälle reissulle lähteä. Ypäjältä päästiin onneksi lähtemään sujuvasti kun oli kaikki jo valmiina, kello taisi olla kahdeksan paikkeilla kun lähdettiin ajelemaan kohti Joutsaa.

Tarkkoja aikatauluja ei ollut, joten varattiin reilusti aikaa ja paikalla oltiinkin sitten jo hirmuisen aikaisin. No eipä siinä, poni sai nökötellä kopissa ja mussuttaa heinää kun itse kävin ilmottautumassa ja vaihdoin kisavermeet päälle. Paikan päällä oli muuten ehkä paras vastaanotto mihin olen kisoissa törmännyt! Ei voi muuta kuin kiittää ja kumartaa, että joku on nähnyt noin paljon vaivaa hienosti toimineiden kisojen eteen. Meille ohjeistettiin tarkkaan mistä löytyy mitäkin (vesipiste, hevosten pesuun vettä, wc, kävelytysalue, verkka, buffetti jne. kaikki tarpeellinen) ja muutenkin toimihenkilöt olivat todella mukavia. Ainoa miinuspuoli joka kisoista jäi mieleen oli kävelytysalueen ja verkan pohjat. Mutta muuten olin enemmän kuin tyytyväinen kisoihin kokonaisuutena.

Verryttelin Minorin lyhyesti, sillä olen huomannut että se on sitä parempi radalla mitä vähemmän sillä tekee verkassa. Tietenkin ratsastin askellajit läpi, mutta sen jälkeen vain hengailtiin, kunnes edellä oleva ratsukko aloitti ratansa. Sen aikana tehtiin vielä muutamat siirtymisen ja väistöt, näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut ratsastaa ponin aavistuksen napakammaksi, mutta hyvä se oli noinkin. Pian olikin meidän vuoro, startattiin nimittäin toisena mestaruusluokassa.

Rata sujui mielestäni ihan hyvin ensimmäiseksi helppo A radaksi. Keskiaskellajit eivät irronneet ollenkaan niin hyvin kuin kotona ja laukanvaihto käynnin kautta levisi omasta mielestä aikalailla käsiin. Minor olikin vähän jännittyneen tuntuinen (huomasin itse etenkin kuvista selän jännittymisen), mutta silti ihan tasainen rata. Jännityksellä jäätiin odottamaan prosentteja. Kuuliessani Minorin prosentit olin jopa hieman yllättynyt, yhteisprosenttimäärä oli 60,747%. Mielestäni hyvä tulos molempien ensimmäisestä radasta ja olin tässä vaiheessa jo todella tyytyväinen päivän suoritukseen. Tosin mielessäni laskeskelin, että eihän tällä tuloksella nyt sijoituta, mutta mieli oli silti hyvä onnistuneesta suorituksesta.

Vaan niin siinä sitten odotellessa kävi, ettei kuin yksi ratsukko hurahtanut Minorin ohi. Hopea ei ole häpeä! En oikein voi vieläkään uskoa, että napattiin toinen sija mestaruuksissa. Eipä ollut ikinä käynyt mielenkään, että sitä voisi joskus sanoa "tulin toiseksi vuonohevosten koulumestaruuksissa". Eihän se varmasti monelle, tai ainakaan sellaiselle joka kisaa isompia kisoja, ole tulos eikä mikään, mutta on se minulle iso saavutus jota en edes osannut haaveilla! Tästä on hyvä lähteä treenaamaan ja nyt olisikin haaveissa käydä pyörähtämässä myös muutamissa muissa koulukisoissa. Saa nähdä jos saadaan kotona treenailtua niin, että ennen ensi kesää olisi takana edes muutama muukin helppo A luokka.

Kisoista ei varmaan kummallisempaa kerrottavaa ole, eikä oikein kuviakaan omasta takaa. Mutta todella hyvä ja ihana fiilis jäi! Kunniakierroksella Minor pääsi painelemaan innoissaan ja mietinkin hetken pysähtyykö se ikinä. Myös kotimatka sujui hyvin, vaikka kyllä varmasti oli raskas reilu 3h yhteen suuntaan meille kaikille. Tampereella oltiinkin vasta puolen yön aikoihin ja Minorkin oli seuraavana aamuna kuulemma ollut ihan rättiväsynyt. Nyt ollaan siis palattu arkeen ja treenaillaan kotosalla rennoin mielin helppo A asioita, ei meistä kuitenkaan vakavaa kouluratsukkoa saa tekemälläkään ;)

Täällä me ollaan taas pitkästä aikaa!

Eipä ole meistä kuulunut ikuisuuksiin mitään. Lomat on lusittu ja koulun penkille palattu jo elokuun alusta, mutta vaikka kiirettä ei varsinaisesti ole ollut on blogi saanut viettää hiljaiseloa vaikka kuinka lupailinkin kirjoittavani ahkerammin. Niinpä tällä kertaa en lupaile mitään, kirjoittelen aina silloin kun on inspiraatiota, kuvia ja aikaa.


Kesäkuun olin tosiaan vielä koulussa, jonka jälkeen oli 4vko kesäloma. Minorkin pääsi heinäkuuksi Tampereelle (tai no oikeastaan Nokialle) laitumelle lomailemaan. Ennen lomaa suoritin kuitenkin kouluratsastuksen välinäytön Minorilla. Kyseessä oli C-merkin kouluohjelma ja muistankin todenneeni, että senhän nyt menee vaikka aasilla väärin päin. Kävin Minorilla muutamilla ratsastustunneilla ennen merkkiä ja hyvinhän sujui, numeroksi sain 2½. Heinäkuu kuluikin sitten vähän enemmän ja vähemmän lomaillessa. Laidunpaikalla ei ollut kenttää, joten liikunta rajoittui maastoiluun. Ei treenattu mitenkään hiki hatussa, kunhan vähän väistöjä ja siirtymisiä olosuhteiden mukaan muisteltiin. Lisäksi pyörähdettiin Teivossa rotunäyttelyissä. Minoria kuvasi suuri lauma ihmisiä ja kaikki ihastelivat sitä, paitsi tuomarit. No tämä oli jo perjaatteessa tiedossa, eihän se varmastikaan vastaa sitä mitä Suomessa haetaan, mutta 6,5 on kyllä mielestäni hieman kyseenalainen numero jaloista, joissa ei suuria asentovirheitä ole... Mutta oli mukava kokemus ja nyt osaa hieman suunnitella tulevaa. En sen enempää murehdi, sillä minulle Minor on täydellinen hevonen ja mielipiteet ovat aina mielipiteitä.

Nyt ollaankin sitten palattu takaisin arkeen ja elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa kului ahkerasti kangilla treenaillen. Meinasin jo heittää hanskat tiskiin ja todeta ettei tänä vuonna mestaruuksiin lähdetä. Kuukausi lähes treenaamatta eikä pohjalla yhtäkään helppo A rataa sekä itsekriittinen ratsastaja. Onneksi luokkalaiseni kuvasi yhden treenikerran, jolloin mentiin rataa läpi kolmipaloilla, sillä kun sen katselin illalla totesin, että ei se nyt niin surkeasti mene ja lähdettiin siis tosiaan kisailemaan vuonohevosten mestaruuksiin Joutsaan. Mutta siitä reissusta ajattelin kertoa erikseen jottei tästä tule kilometripostausta, joten ensi kertaan!