Meillä ei todellakaan mene niin hyvin kuin voisi. Frida on kyllä todella ihana poni, mutta on nyt tullut mietittyä että onko se sitä mitä haluan tältä harrastukselta. Haluanko kouluttaa täysin raakaa ja kiukuttelevaa ponia jättäen samalla oman kehityksen taka-alalle? Lisäksi äitiäni ilmeisesti pelottaa se, että lennän tuon selästä alas ja loukkaan itseni pahemman kerran. Meillä on kuitenkin muodostunut todella vahva tunneside, voi kumpa pystyisinkään uhraamaan Fridalle vielä vähän enemmän aikaa elämästäni. Hmph, no toivottavasti kaikki nyt kuitenkin alkaa sujua - luovuttaa en kuitenkaan tahtoisi "turhasta syystä" ja muutenkin Frida on jo liian tärkeä.
Eilen kipusin Fridan selkään ensimmäistä kertaa sitten viikkoon, juoksutuksen jälkeen kylläkin. Tamma oli jokseenkin tahmean tuntuinen ja painoi kuolaimelle, mitä ei ikinä normaalisti tee! :o Tein kuitenkin hieman myös ravityöskentelyä, joka sujui ihan ok. Loppuun koitin nostaa vielä laukkoja, ensimmäinen nosto sujuikin hyvin ja Fridan sai helposti kiinni. Seuraava kerta olikin sitten täysin erilainen, tamma ennakoi ja pisti ranttaliksi! Taas mentiin kauheaa kiitopukkilaukkaa, mutta onnekseni sain sen tällä kertaa kiinni (kiitos äipän, joka huuteli "KEVENNÄ KEVENNÄ!" kentän keskeltä). Loppuun tein vielä ravityöskentelyä, että sain tilanteen taas hallintaan.
Tänään elettelin jo toivoa siitä ettei Frida riehuisi. Mutta arvaattekin varmaan jo, että turhaan! Jo juoksuttaessa poni oli kuin hullu. Se kulki lapa edellä sinkoillen sinne sun tänne. Niimpä virittelin ohjista sivuohjat ja laitoin sen kunnolla töihin. Edelleen riehuminen jatkui, mutta osittain tamma liikkui nätistikkin. Lopulta päätin kivuta selkään, vaikka äitini ei olisi sitä halunnut sallia. Avukseni otin gramaanit, tasan sen takia, että Frida puree lähtiessään kuolaimeen niin kovasti kiinni ettei se kuule enää mitään apuja. Gramaaneista en itse tykkää apuvälineenä, mutta mielummin ne nyt vähän aikaa kun vaihto johonkin kovempaan kuolaimeen. Itse ratsastus... Miten sen nyt ottaa, käynnissä kulki suhteellisen ok'sti. Ravissa oli vähän tyhjä ja jännittynyt. Lisäksi koitti ryöstää useampaan otteeseen yhdestä kulmasa, sitä sitten hiottiinkin. Eli joka kerta Frida ryösti eräästä kulmasta kiitolaukalle, kun tulimme ravissa. Tamma ei selvästikkään pelännyt, vaan siitä oli muodostunut tapa. Niinpä pyysin sitä tulemaan erittäin hitaassa ravissa ja lopulta kun se ei enää edes kiihdyttänyt lopetin treenit ja palkitsin tammuskan. Huhhuh, oli taas vaihteeksi vähän rankempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti