2010/11/25

[40] Tuulen huminaa...

Iloinen yllätys; pääsimme tänään koulusta jo tunti aikaisemmin! Niinpä ehdin 15:20 bussiin ja olin kerrankin tallilla valoiseen aikaan. Sitä riemua ei kuitenkaan pitkäksi aikaa riittänyt, sillä kun olin siivonnut karsinan oli ulkona jo pilkkopimeää. Lisäksi ulkona oli alkanut tuulemaan entistä kovemmin, en ole ikinä ollut niin kovassa tuulessa! Metsä suhisi, puut ja talli narisivat ja pressut rapisivat. Jos olisin ollut hevonen, olisin varmasti pelännyt! Päätin kuitenkin koittaa ratsastusta, sillä Fridaa kun ei ole tällä viikolla ratsastettu vielä kertaakaan. Hoitaminen sujui hyvin rupatellessa. Olen huomannut, että tamma on paljon rauhallisempi kun sille koko ajan juttelee jotain (: Pian oltiinkin valmiit ja pujahdettiin ulos tuiverrukseen. Onneksi olin varustautunut kerrankin hyvin, eikä minullekkaan tullut kylmä! Taluttelin Fridaa ensin viitisen kierrosta kentän ympäri ja kipusin sitten selkään. "Ethän riehu kun mulla on kädet kipeät?" Tuumasin vielä tammalle ja annoin sille sokeripalan. Frida tuntui heti alkuun ihan kivalta, tauko koulutyöskentelyyn on tainnut tehdä ihan hyvää. Aloittelin tekemällä ensin ison pääty-ympyrän, sitten pienentäen sitä minimaaliseksi. Keskeltä sitten väistätin tammaa ulospäin, ikään kuin "pohkeenväistöä". Sujui loistavasti! Frida kulki hyvässä muodossa ja rennosti, etenkin toinen kierros oli tosi kiva. Käyntijuttujen jälkeen otin pari kierrosta molempiin suuntiin rentoa hölkkää ja isoja ympyröitä.

Frida oli vähän jäykän oloinen, mutta kuitenkin pysyi hyvin kuulolla. Tämän jälkeen oli pieni tauko, kunnes jatkoin ravityöskentelyä. Tehtiin seuraavanlaista harjoitusta; kevyttä ravia eteen alas pitkät sivut, kootumpaa harjoitusravia molemmissa päädyissä + siinä pääty-ympyrät. Toinen suunta sujui loistavasti! Frida taipui todella kivasti ja kuunteli hyvin kääntäviä apuja (: Harjoitusravi sujui melkein paremmin kuin kevytravi. Toiseen suuntaan tamma oli vähän jäykkä, mutta vähitellen alkoi toimia siihenkin hyvin. Olen tosi ylpeä Fridasta, koska se ei säpäshtänyt kertaakaan vaikka tuuli oli todella kova ja ulkona oli pimeää! Nam, no meillä siis oli tosi hyvä päivä tänään ja lopeteltiinkin jo tuohon - osittain myös siksi, ettei oma kuntoni jaksa rankempaa treeniä ja onhan parempi, että tehdään lyhyt ja onnistunut, kuin pitkä ja ei niin hyvä treeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti