2011/03/27

[80] Kissan ristiäisiä sun muuta

Huhhuh, tallilla oli tänään oikein kunnon sählinkipäivä. Kaikki olivat lähdössä juuri samaan aikaan treenailemaan ja kaiken lisäksi meillä oli sopivasti alkamassa valmennuskin :D Jännitti hieman mitä tyttö tuumaa moisesta sähläilystä, mutta eipä se ottanut onneksi itseensä sen kummemmin.
Kun sitten vihdoin pääsin selkään ja olin talutellut alkukäynnit, hääri kentällä meidän lisäksi kaksi muuta ratsukkoa. Olin ihan yllättynyt, ettei Frida tuumannut sen kummempia ja jaksoi hetkittäin keskittyä minuunkin :D Aloiteltiin ihan perus pysähdys tehtävillä ja sen jälkeen otettiin kevytravipätkiä molempiin suuntiin. Mielestäni poni oli kauhea kirahvi ravissa ja tuntui kuin se välttelisi jokaista apuani, mutta ilmeisesti se ei kuitenkaan mennyt niin huonosti mitä luulin - ainakaan valmentajan mielestä se ei ollut hassumman näköistä. Lisäksi Frida oli, harvinaista kyllä, symmetrinen myös takaa (:

Ravailun, vai sanoisinko pikemminkin hölkkäilyn Frida sai lepuutella hetken kunnes aloitettiin kunnon työskentely. Hiottiin kääntäviä apuja neliöllä; johtavalla ohjasotteella ja sisäpohkeella pysähdyksestä käännökseen. Olipas selkeästi selitetty, mutta oli todella hyvä tehtävä meille. Minä sain keskittyä asentooni ja siihen etten kallistele ja poni sai rauhassa keskittyä tehtävään ja kuunnella kääntäviä apuja kunnolla! Tehtävä sujui hyvin ja toiseen suuntaan Frida oli oikein mallikas ja haki kuolaimellekkin tässä tehtävässä!

Kun tehtävä sujui yhteen suuntaan siirryttiin ympyrälle ja siinä vaadittiin hetki kuolaimella olemista - Frida haki todella hienosti ja pehmeästi kuolaimelle ja osittain takapääkin oli ihan jees. Tämän jälkeen oli taas vuorossa hengähdys. Aika paljoltihan treeni koostuu lepotauoista, mutta Fridan kannalta ne ovat välttämättömiä - ei se jaksaisi keskittyä kauempaan. Toiseen suuntaan sama harjoitus, mutta ympyrällä otettiin myös ravia ja koin suuren ahaa elämyksen, kun poni oli niin hieno siinäkin ja haki sekunninsadasosaksi kuolaimelle! VAU! (: Oli aikas makea tunti, vaikka Frida oli aika eteenpäin potkittavalla vaihteella ja vastusteli alkutunnista kuolainta. Olen kuitenkin todella tyytyväinen, koska vaikka kulkeekin hitaammin kuin välillä, ei silti ole turta ja lähtee pyynnöstä ihan kivasti eteen. Kiinnitin myös enemmän huomiota käsiini ja jalkoihin, vaikeaahan se on, mutta eiköhän se siitä (:

Lallalaa, kiitos teille ihanat lukiat, teitä on ihan hurjasti! (: Tässä on pieni videokooste perjantain itsenäisestä möngertelystä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti