2011/03/12

[76] Tuulen tuisketta


Hei, kirjoittelen täältä isäni luota Vihdistä ja kaiken lisäksi kännykällä (joten en takaa mitään laadukasta). Viime viikko on ollut aika kauhea kelien kannalta > koko ajan on tuullut ja lumia on tippunut katolta! Frida on kuitenkin ollut melko hieno :) Ollaan tehty paljon siedättämistä maastakäsin, samoin juoksutusta. Keskiviikko oli ensimmäinen "ongelmapäivä" uudessa tallissa ja sillekkin on syynsä. Harjoiteltiin ponin kanssa naksutin koulutusta, joka selkeästi ärsytti sitä (naksuttimen ääni) ja kun sitten aloitin juoksutuksen oli poni ihan hullu. Se juoksi, pukitteli ja viskoi päätään entiseen malliin ja olin varma, että se vain on oma itsensä ja että jatkossa on taas tuollainen. Lopulta Frida kuitenkin rauhoittui ja lopetettiin treenit. Seuraavana päivänä poni oli taas ihana rauhallinen itsensä. Toinen mahdollinen syy on, että poni purki "muuttostressinsä". Muuten on siis sujunut loistavasti ;) Ollaan käyty isolla kentällä ja tultu sieltä ratsastaen pois! Enää edes muovipussi ei ole pelottava siedätyksen ansiosta. Lisäksi uskaltauduin tänään Fridan selkään "kunnolla".




Tehtiin käynnissä taivutteluja, ympyröitä ja pysähdyksiä. Poni oli jopa laiska, joten ensi kerralla otan raipan mukaan. Käynnin jälkeen otin ensimmäistä kertaa selästä ravia. Frida oli hieno! Otettiin rentoa eteen-alas ravia muutama kiekka per suunta, toiseen suuntaan otin jopa harjoitusravia. Frida myötäsi nätisti ja oli sinäänsä todella mukava ratsastaa, toisinaan jäi kuitenkin nojailemaan ohjaan ja oli laiska pohkeelle. Nyt kun saadaan ratsastukseenkin paremmin tuntumaa aletaan herkistellä pohje-apuja ja koitetaan hiljalleen siirtää painopistettä taakse päin. Olen kuitenkin jo todella tyytyväinen tähän ja siihen, että Frida on sopeutunut niin hienosti! Toisaalta en yhtään ihmette, koska talli on niin ihana :)

Kuvia lisäilen sunnuntai iltana, kunhan pääsen omalle koneelle :P Tämä oli vain tälläinen "viikkoraportti". KIITOS TUHANNESTI TEILLE LUKIJAT!!! EN OLISI IKINÄ USKONUT SAAVANI YLI 50 LUKIJAA! :)) ps. voin lisäillä tuohon sivupalkkiin muutaman blogon, halukkaat ilmoittautukoon.

11 kommenttia:

  1. Mun blogin saa lisäillä :)
    svitanien.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Hei tää tausta ja ulkka muutenki on tällä hetkellä ihan kymppi! Oaaaah ♥

    VastaaPoista
  3. Anonyymi12/3/11

    Sen verran pakko sanoa, että miks tätä ulkoasua pitää koko ajan vaihdella? Ärsyttävää kun koko ajan tää vaan vaihtuu ja vaihtuu :s

    VastaaPoista
  4. Hienoa kuulla, että pientä edistystä Fridan kanssa on tapahtunut :)

    VastaaPoista
  5. Lisään linkit sunnuntaina.
    Worryrock, kiitos :) Oon kerrankin ite tyytyväinen. Tää varmaan jää kunnes lumet sulaa ja tulee kunnolla kevät.

    Anonyymi, ulkoasu on vaihtunut viimeksi silloin kun vaihdettiin tallia, itse asiassa jo hieman ennen sitä. Eli 3 vkoa sitten. Ulkoasu vaihtuu silloin kun itse olen kyllästynyt siihen ja esimerkiksi edellinen oli todella epäkäytännöllinen - ymmärrän toki, että sama ulkoasu tekisi blogista tunnistettavan jne. Nyt kuitenkin tämä ulkoasu luultavasti pysyy pidempään. Kiitos kommentistasi!

    Tessa, jep on ihan mukavaa kun tilanne on vähän rauhoittunut :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi12/3/11

    http://today-is-yesterdays-tomorrow.blogspot.com tuonki voisit laittaa, jos haluat (:

    VastaaPoista
  7. Jos haluut ni meiänki blogin voisit laittaa (:
    http://dreamcometrue-minsu.blogspot.com/

    kiva muute ku poni on sopeutunu hyvin uuteen talliin! (:

    VastaaPoista
  8. http://www.lillivoitto.blogspot.com

    Meidän blogin voisit sinne pistää ;) Meilläkin teidän blogi suosittelemme listalla :))

    VastaaPoista
  9. Ja tuohon ulkoasun vaihtojuttuun kommentoin vielä, minusta on just ihanaa, että vaihtuu usein :)) Vähän vaihtelua lukijallekkin!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi19/3/11

    mikset muuten mee ratsastushousuilla?

    VastaaPoista
  11. Nyt on linkkailtu blogeja, paihoittelut siitä kun en ole nyt viikon aikana kirjoitellut, huomenna lupaan kirjoittaa (:

    Anonyymi, en näe mitään syytä mennä ratsastushousuilla kun kollareillakin voi hyvin mennä. Ovat mukavemmat ja lämpimämmät (: Valmennuksiin laitan ridahousut jos on tarpeeksi lämmintä. Ei niillä varusteilla ratsasteta (:

    VastaaPoista