2011/03/25

[79] Teiniprinsessan elämäntapoja

Joihin kuuluvat mm. teinikiukuttelupäivät ja hienostelu, niin että lopputulos jää kivasti plussan puolelle. Eilen oli taas yksi niistä päivistä, jolloin olin valmis viskaamaan ponin kuuseen ja nauttimaan hevosettoman ihmisen onnesta. Frida pelleili vaihteeksi jo tarhassa hakiessa; hyppi paikoillaan ja rynni. Toisaalta ulkona oli kurja keli, jonka piikkiin sysäsin osittain asioita. Juoksutus ei ottanut sujuakseen ja muutenkin oli todella ärsyttävä päivä.

Tänäänkin oli vaihteeksi todella "mukava" keli, oikea lumimyrsky! Päätin kuitenkin pukea ponille ridakamppeet päälle ja katsoa mitä se tuumaa juoksutuksen jälkeen. Nätistihän tuo oli ja vaikutti tosi rauhalliselta. Kuitenkin minun tuurillani, juuri kun olin kipuamassa selkään, kirmasi paikalle naapurista karannut heppalauma. No siinä sitten seisoskelin odottamassa, että hepat saatiin kiinni ja että tilanne rauhottui. Jouduin oikeastaan miettimään kokonaan uusiksi, että voiko sinne selkään sittenkään kivuta. Päätin kuitenkin ainakin yrittää.


Arvatkaapa mitä! Välillä tuo poni osaa kuitenkin yllättää myös iloisella tavalla, kuten tänään. Se oli ihan superhieno (: Haki heti kuolaimelle ja kuunteli ihan hyvin. Vielä jos olisin raaskinnut ratsastaa enemmän eteen ja sisäpohkeen kunnolla läpi, olisi ollut aika täydellisyys! Mielestäni kuitenkin meni jo nyt todella mallikkaasti, koska en siltä edes erityisemmin mitään vaatinut. Tehtiin vain vähän aikaa taivutteluja ympyröillä ja lopetettiin sitten siihen, kun Frida jaksoi lähes koko ajan hakeutua hienosti kuolaimelle (:

Ai jestas olen siitä niin ylpeä. En olisi osannut odottaa, että se oppii heti hakemaan kuolaimelle uudestaan ja myös uskaltaa olla siellä pidempään. Näin jälkikäteen harmitti vain juurikin tuo, etten raaskinut ratsastaa takapäätä enemmän, kun nyt tuppasi välillä moottori sammumaan ja meno muuttui möngertämiseksi. Mutta ensikerralla pitää vain uskaltaa ratsastaa vieläkin enemmän eteen! On vain niin vaikea oppia, että Fridaa saa oikeasti ratsastaa eteen, kun se on välillä ollut niin räjähdysherkkä. Toinen asia mikä jäi häiritsemään ovat jalat, taas kaivelin niillä korvia, mutta eiköhän sekin tässä ajan kanssa saada kuriin.

Huomenna onkin sitten hienolla Frida ponilla vapaa ja sunnuntaina valkka (: Toivotaan, että kelit tästä paranevat. Sunnuntaina aion myös kysyä, voisiko se kuolain olla ohuempi kolmipala, koska tuo paksu on selkeästi Fridalle "epämukava" - tänäänkin hakeutui hyvin kuolaimelle, mutta välillä vekslasi ohjaa vastaan ja aukoili suutaan. No se selviää sitten sunnuntaina ja nyt olen tyytyväinen tämän päivän treeneihin (:




KIITOS FRIDA (:


Haluan listata tähän loppuun muutamat asiat, joihin pitää kiinnittää huomiota:
- ohjat tarpeeksi tiukalle (ei saa lerpsottaa)
- kyynärpäät kiinni kylkiin
- kantapäät alas
- pohkeenkäyttö!
- ponin takapää aktiiviseksi
- SOPIVAT KUOLAIMET (:

2 kommenttia:

  1. Anonyymi25/3/11

    Anteeksi kun kysyn tämmöistä, mutta ratsastatko/ootko tallilla aina verkkareissa? :D

    VastaaPoista
  2. Juup, melkeimpä aina (: Valmennuksiin jaksan joskus vetästä ridahousut jalkaan. Kesällä sitten vetelen shortseissa tai ridapökissä.

    Onneksi tuo on tommoinen "maalaistalli", eipä välitä vaikka näytänkin harakanpyllyltä :D

    VastaaPoista