2011/08/22

Viikot vierivät eteen päin


Aika vaan kuluu, eikä blogiakaan muista päivitellä. No ehkä minä tästä ryhdistäydyn ja koitan pitää teidät ajantasalla. Perjantaina käytiin ensimmäistä kertaa kunnon maastolenkki (noin 30min) selästä käsin ja kaikki sujui hyvin (:

Sunnuntaina kävikin sitten Fridan omistaja moikkaamassa ponia, nyt ei ole enää siitäkään paineita. Fridalla oli pöhinä -päivä, mutta toimi silti ihan kivasti. Mentiin pikkukentällä, joten laukka ei oikein toiminut - sen sijaan ravi toimi oikein kivasti (: Fridan omistaja oli onneksi tyytyväinen.



Tänään käytiinkin sitten isolla kentällä ratsastamassa ja sain taas olla ylpeä ponista (: Vaikka tänäänkin oli pöhinä -päivä Frida loppujen lopuksi toimi tosi kivasti. Alkuun ei keskittyminen kiinnostanut ollenkaan ja yksi kulma oli ihan mahdottoman pelottava! Sain sen kuitenkin aika pian rauhoitettua, jolloin alkoi homma pelata (;

Tehtiin käynnissä väistöjä ja loivaa kiemuraa, Frida oli tosi kiva. Ravia otettiin vain osalla kenttää ja siinä se toimikin oikein kivasti. Frida liikkui tahdikkaasti ja melko ryhdikkäästikin. Ravin jälkeen pidettiinkin huilit, ennen laukkatyöskentelyä.



Tänään otettiin jo laukkaa hieman tavallista enemmän, useampi kierros per suunta. Laukat nousivat kivasti, eikä Frida enää hyppinytkään. Vauhtia toki oli aika hurjasti, mutta Frida kuunteli apuja ja oikeaan kierrokseen jopa hieman myötäsikin (: Voi että sain olla tyytyväinen! Lisäksi pystyin loppuajasta jopa itsekkin istumaan laukassa. Laukan jälkeen vielä hölkkäiltiin hetki ravia, ennen lopetteluja. Hiki tuli molemmille, mutta nyt voidaan hyvillä mielin jatkaa laukan reenaamista (;




4 kommenttia:

  1. voi ku se on niin sulonen pulla=) vuonis on kyl ulkonäöltään varmaan omalla tavallaan nätein hevonen!

    VastaaPoista
  2. Tuo siili ♥ Oma SH on hiirakko, ja välillä leikittelen ajatuksella, että leikkaisin sille siilin, mutta sillä on niin ohut harja, ettei mitään jäisi jäljelle... :D Onko Frida muuten edelleen sulla ylläpidossa vai omistatko sen jo? Tämä on ollut mulle auki jo pitkään...

    VastaaPoista
  3. Elina Frida on pallomasiina :D Itekkin oon vaan yhä enemmän tykästyny vuonoihin Fridan aikana!

    Konvehti siili on oikeesti tosi kätevä jos ei muuta! :D Ja musta tuntuu, että ohut ois paljon helpompi ja siistimpikin, Fridan tukka kun on niin paksu, että saa tapella sen pystyssä pysymisen kanssa. Ylläpidossahan tämä vielä piitkään (:

    VastaaPoista
  4. Voi kun minäkin haluaisin tuollaisen pienen ja söpön vuoniksen<3 Se menee jo todella hienosti :)

    VastaaPoista