Rakkautta ja vihaa, rakkautta etupäässä

Toissapäivänä kipusinkin takaisin Fridan selkään, olihan sillä ollut jo pidempi tauko ratsastuksesta flunssani takia. Päätin kuitenkin mennä ilman satulaa ja näin jälkikäteen olen tyytyväinen päätökseeni.

Tehtiin noin puolen tunnin mittainen kevyt käynti + ravi treeni pikku kentällä. Käynnissä tehtiin paljon ympyröitä ja pysähdyksiä, Frida nimittäin kyttäili taas vaihteeksi vaikka mitä. Lisäksi otettiin väistöjä molempiin suuntiin, jotka sujuivat oikein kivasti (:

Ravissa otettiin pitkästä aikaa kolmikaarista kiemurauraa ja se sujui yllättävän kivasti! Huomasin kuinka herkästi Frida reagoi apuihini; jos 'unohdin' kääntää (unohdin ratsastaa 100%) venyi kaarre pitkäksi ja jos käänsin liian nopeasti, kääntyi ponikin äkkinäisesti. Oli huvittavaa huomata ja toisaalta aika hienoa tiedostaa, kuinka tarkasti se voi apujani kuunnella (: Ravin jälkeen taluttelin loppukäynnit ja lopeteltiin treeni tyytyväisin mielin.



Tänään olikin sitten vaihteeksi vaikeampi päivä. Ilma ei ollut jostain syystä puolellamme ja pistän Fridan pelleillyt kauhean tuulen piikkiin. Puut suurin piirtein kaatuivat ympärillä, eikä sadekkaan ollut kaukana (itse asiassa ratsastuksen jälkeen alkoi satamaan)!

Fridan mielestä oli täten mahdottomuus tehdä mitään töitä ja keskittyminen oli nollassa. Heti alusta asti kaikki oli ponin mielestä hirmu pelottavaa vaikka oltiinkin pikku kentällä, eikä mitenkään voinut kuunnella apuja. Väänneltiin siinä ties miten päin ja koitin kaikilla keinoilla saada ponin kuuntelemaan, mutta ei! Koko ajan piti tuijottaa sinne yhteen kulmaan ja jos jossakin kuului jokin ääni niin heti piti hätkähtää.

Enää minua ei onneksi pelota Fridan säpsyminen, lähinnä ärsyttää. Tänäänkin alkoi vaan ärsyttämään kun mikään ei toiminut ja sitten alkoi ärsyttämään se, että itse ärsyynnyin :D Niinpä aikani tapeltuani päätin luovuttaa; pari kiekkaa hyvää ravia molempiin suuntiin ja sitten käyntiä pari kiekkaa ilman mitään tehtäviä, mutta kuulolla.




Loppujen lopuksi Frida liikkui ihan nätisti, se ei vain kuunnellut tippaakaan. Lopussa kuitenkin oli hetkittäin sellaisiakin pätkiä, joihin myös minä olin tyytyväinen ja päätinkin lopettaa ajoissa, kun se ei enää säpsähdellyt. Ratsastuksen jälkeen Frida painoi päänsä syliini ja tajusin oikeasti, että se yritti parhaansa. Se on niin symppis, kun vaikka kuinka sitä pelottaisi se aina yrittää parhaansa - toivottavasti muistan tämän seuraavankin kerran kun poni "pelleilee" (:

Tällä välin kun olin ratsastamassa äitini ja tallin omistajat Kalle ja Tiina olivat siivonneet varustehuoneen ja rehuhuoneen, kiitos heille - siellä on nyt tosi siistiä (: Tästä inspiroiduin siivoamaan myös Fridan kaapin, kyllä nyt kelpaa olla!