Kovapäinen aasi ja maailman surkein ratsastaja

No ei kai sentään! Vaikka toissapäivänä tuntui kyllä siltä, että koko talven/kevään työ on mennyt hukkaan ja poni on ihan mahdoton ratsastaa. Tai ei mahdoton, mutta kaukana siitä ihanasta, kevyestä ja pehmeästä - mitä se oli vielä keväällä (vaikka hienohan se on aina ja siitä en tule mielipidettä muuttamaan!). Toissapäivänä tosiaan treenailtiin taas pellolla ja kuski oli ratsastuksen jälkeen ihan epätoivoisissa fiiliksissä, vaikka itse asiassa ratsastus meni ihan hyvin.

Tehtiin paljon taivutteluja, siirtymisiä ja pyrin vaatimaan Minoria liikkumaan pohkeesta aktiivistesti eteen kohti ohjaa. No eteen se kyllä liikkui, mutta suusta se oli kova kuin kivi. Tosin pehmeni loppua kohden ja näissä tilanteissa on hyvä aina katsoa myös peiliin! Lisäksi ollaan menty aika pitkälti nyt pelhamilla (maastoilukuolain), joten ei ehkä ihmekkään.

Tänään käytiin vastavuoroisesti köpöttelemässä rento parin kilsan maastolenkki, jonka aikana otettiin vain muutama ravipätkä. Nyt tarkoituksena olisi pikku hiljaa herkistellä poikaa taas "sille tasolle" mitä oli keväällä. Eli maastoillessakin mennään kolmipaloilla, kun ei tuo ole tuntunut millään tavalla vauhdikkaalta. Hieno se on vaikka onkin yhtä kovapäinen kuin kuskinsakin ;)

Sitten silmäpahkuran kuulumisiin. No, toissapäivänä se näytti jo siltä, että paranemaan päin ollaan menossa. Samoin tänään ennen ratsastusta, mutta ratsastuksen aikana rupi oli jäänyt jonnekkin matkan varrelle ja pahkura oli aikas... Kammottavan näköinen. Niinpä soitettiin kotiin päästyä eläinlääkärille ja saatiin aika samalle illalle.

Eläinlääkäri epäili, että pahkura on ns. talipahkura, joka nyt on syystä tai toisesta puhjennut. Nyt sitä puhdistetaan (puristetaan kuin finniä, yök!) ja siihen levitetään antibioottivoidetta 2x päivässä + päässä huppu suojaamassa ötököiltä. Voisinpa vaikka huomenna koittaa muistaa ottaa ällötyksestä teille kuvankin! Mutta nyt täytyy rientää untenmaille, jotta jaksaa aamulla kiiruhtaa hoitamaan pientä harmaata :)