2014/10/11

Perjantain treenailuja kuvien kera!

Hahaa! Sain sittenkin ratsastuskuvia sillä luokkalaiseni Riia lähti perjantaina kuvaamaan meitä. Kuvat on myös otettu Riian kameralla, koska minun kamerani ei tykkää oikein muista kuin minusta (ja minustakin vain silloin tällöin).




Treenailtiin kentällä ihan perusjuttuja eli siirtymisiä ympyrällä, sekä ravi-käynti että laukka-ravi, myös muutamia ravi-seis-ravi. Minor oli aavistuksen raskas, mutta aika taipuisa ja muutenkin mukava. Kuskille tuli hiki, mutta poni selvisi hikoilematta, joten ei hirmuisen raskasti menty. Sillä on loppujen lopuksi aika hyvä pohjakunto, vaikka nyt ollaankin menty jonkin aikaa aika kevyitä treenejä. Olen myös varmaan jo aikaisemmin hehkuttanut sitä, että poni on ollut pidempään jo tasaisen kiva, mutta pakko hehkuttaa lisää!







Se on nykyään niin helppo ja mukava ratsastaa, johtunee varmaan siitä että kohta kuitenkin vuosi ollaan työskennelty yhdessä. Minorista on tullut entistä herkempi ja sitä myötä myös todella kevyt ratsastaa. Jos jotain negatiivista ponista pitäisi keksiä, niin varmaankin se, että se saattaa edelleen silloin tällöin olla aluksi vahva edestä tai se, että jos kuski säheltää niin hevonenkin säheltää. Nyt varmaan se on karmiva ratsastaa seuraavalla kerralla, pitääpä koputtaa puuta!





Riia kävi perjantaina reippaamassa maastossa ja tänään lauantaina kävelyllä, ihanaa kun on mukavia luokkalaisia niin saa itsekkin joskus lomailla hyvillä mielin, eikä tarvitse stressata sitä, että ponille tulee vapaapäiviä! :) Itse olen menossa taas sunnuntaina, jolloin luvassa ainakin harjan leikkaus joka kasvaa iiiihan liian nopeasti! ps. olen kyllä aloittanut jo erikoispostauksen tekemistä, mutta voi kestää vielä tovi kunnes saan siitä julkaisukelpoisen.




2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vaikka nämä kehuthan kuuluvat luokkalaiselleni Riialle, joka kuvat otti:D

      Poista