2011/05/22

Nyt on valvottava kunnes aamu koittaa ♫


Oivoi, täällä on ollut ihana keli viikonlopun ajan ja ollaan Fridan kanssa voitu oikein kunnolla nauttia kesästä (: Ollaan treenailtu perus kenttäjuttuja ja käyty aina pellolla treenin jälkeen vähän maistelemassa kukkasia, Frida ainakin on ollut todella innoissaan päästessään mussuttelemaan tuoretta heinää.

Lauantaina treenattiin kä + ra ja Frida oli todella kivan tuntuinen, harmi vain ettei kamerassa ollut akkua! (miten aina hevonen menee silloin upeasti kun ei ole tallennusvälineitä mukana / ne ei toimi? :D) Tehtiin ihan perus taivutteluja ja loivaa kiemuraa, mutta poni oli muuten vain niiin kivan pehmeä. Vaikka ainahan sitä on aina hiottavaa (;



Tänään Fridaa ei sitten huvittanutkaan alkutunnista oikein keskittyä. Oli kuitenkin tänäänkin mukava ja vaihteeksi hieman reippaampikin. Tehtiin jälleen perus taivutteluja ja siirtymisiä. Lisäksi otettiin muutamia laukannostoja molempiin suuntiin, vaihtelevin tuloksin. Fridaa ei olisi tänään huvittanut ollenkaan laukata, joten nostot olivat vähän mitä olivat. Toisaalta heti kun olin itse tarpeeksi tarkka saatiin pari kivaakin nostoa (: Huomenna onkin sitten neidillä vapaata ja toivotaan vaan, että kelit jatkuvat näin upeina. ps. kommentointi on nyt mahdollista myös ei rekisteröityneille, ainakin toistaiseksi


4 kommenttia:

  1. oaaaw ihania kesäsiä kuvia! ♥

    VastaaPoista
  2. kiits (; sais ny vaan pysyy tämmönen keli!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi27/5/11

    eikö teillä oo huopaa satulan alla noissa kuvissa? :o

    VastaaPoista
  4. Ei ole, satulalla voi ratsastaa huoletta ilman huopaakin (:

    VastaaPoista