2011/07/17

Uskomatonta mutta totta!


Kirjoitan näin yön puolella 'eilisestä' eli 17. päivän tapahtumista. Tänään päästiin jälleen ratsastamaan, kun ponilla oli kaikki popot tallessa ja huopakin saatiin väsättyä (; Minä vetelin kylläkin farkuissa, kun ratsastushousut on vielä pesussa.

No mutta kuitenkin, palataanpas asiaan. Aloittelin taluttelemalla alkukäynnit kentällä ja kipusin sitten Fridan selkään. Jatkettiin työstämällä käyntiä isoilla ympyröillä ja loivilla kiemuroilla. Aluksi poni tuntui aika tahmealta, mutta nopeasti se siitä vertyi ja alkoi pyöristyäkkin työskentelymuotoon.

Käyntiä työstettiin molempiin suuntiin melko pitkään, kunnes Frida alkoi tarjota oikein nättiä työskentelyä ja samalla polkea allensa kunnolla. Tällöin annoin pariksi kiekaksi pitkät ohjat ja hieman huilittiin. Huilien jälkeen otettiin molempiin suuntiin pari kiekkaa kevyttä ravia, ilman sen suurempia tavoitteita.



Frida oli yllätyksekseni hirmu kiva, myötäsi ja liikkui jopa eteensä. Ravia ei tosiaan otettu kuin ihan muutama kiekka, jonka jälkeen alettiin työstämään väistöjä. Poni oli jälleen ihan super, mutta ratsastaja sössi. En muistanut kuinka herkkä Frida oli väistöissä ja tein ihan turhan suuria apuja ja tästä Frida hieman hämmentyi. Kuitenkin heti kun muistin tehdä avut pienempinä ja pehmeämmin, alkoi Fridakin toimia. Poni väisti niin mallikkaasti, että otettiin molempiin suuntiin vain pari kolme kertaa väistöä ja lopetettiin siihen (:

Käynnistä siirryttiin vielä työstämään ravia. Istuin alas harjoitusraviin ja koin upean 'ahaa' -elämyksen, Fridan ravi on niin 100x helpompi istua kuin jonkun ison peeveen. Oli oikeasti rentouttavaan, sillä ei tarvinnut yhtään pinnistellä istuakseen rauhassa. Tämä näkyikin Fridassa ja se liikkui ihan uskomattoman hienosti. Polki alleen reippaasti ja kulki vielä pyöreässä muodossa!



Olin ihan hämmästynyt ponin käytöksestä ja äitikin vain ihmetteli kentän laidalla, että miten se nyt noin menee! Työskenneltiin molempiin suuntiin hetki pääty-ympyrällä ja suoraan sanottuna tuntui, ettei minun tarvitse tehdä muuta kuin istua hiljaa. Frida oli ihan superhieno (: Ainoaksi miinukseksi voin sanoa sen, että poni on vielä aika hurjan etupainoinen - mutta uskon että tämäkin virhe johtuu minusta ja että sekin on korjattavissa!

Ravin jälkeen olikin aika lopetella ja käveltiin oikein kunnon loppukäynnit. Yhteensä treenailtiin noin 30 minuuttia, eli aika lyhyt aika - mutta hyvä aloittaa taas rauhassa loman jälkeen (:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti