2011/12/30

Suunnitelmia vuodelle 2012

Olen ratsastajana huono asettamaan tavoitteita ja suunnittelemaan treenejä etukäteen. Tai en itse asiassa ole huono, mutta aina tuntuu tulevan jotain, mikä estää suunnitelmat - olen kokenut paremmaksi jättää suunnittelu sikseen ja mennä fiilispohjalta. Nyt kuitenkin päätin hieman poiketa perjaatteistani ja suunnitella hieman alkavaa vuotta 2012.

Vuoden 2012 aikana olisi tarkoitus:
- Liittyä Tampereen Ratsastusseuraan
- Saada lisää luottamusta ja sujuvuutta
- Päästä käymään muutamat seurakisat, helppo C
... Ehkä muutamat ristikkoluokat

Paljon on siis tehtävää ja tavotteita löytyy sekä oman asennon, että ponin osaamisen suhteen. Itse toivoisin saavani korjattua jalka-ongelmani lopullisesti - vielä varpaat vaativat hienosäätöä ja laukassa pitäisi saada jalat rauhoittumaan. Muuten olen omaan asentooni suurpiirteisenä ratsastajana tyytyväinen, toki aina viilattavaa löytyy - katse voisi olla enemmän eteen ja kädet ylempänä.


->


Fridan suhteen asetan päätavoitteeksi laukan toimivuuden. Nostot on tarkoitus saada sujuvammiksi. Ne sujuvat aina satunnaisesti ihan loistavasti ja yli odotusten, mutta kisojen kannalta niiden tulisi sujua kotona aina loistavasti. Laukannostoissa siis täytyy MINUN treenata tarkkutta ja apujen selkeyttä, sillä Frida osaa kyllä nostaa laukan todella nätisti - itse vaan sählään turhia.

Lisäksi laukkaan olisi mukava löytää säädettävyyttä, ensin se toki täytyy saada pyörimään kunnolla ja muotoakin pitäisi hieman löytyä. Eiköhän tämäkin ajan kanssa (--:

Muita ratsastuksellisia tavoitteita on saada väistöt sujuviksi käynnissä ja ravissa, opetella käynnissä avotaivutukset ja aloitella askeleen pidennystä ravissa (helppo C ohjelmaa silmällä pitäen). Esteille en aseta tavoitteita, mutta niitäkin tullaan tulevaisuudessa treenaamaan mahdollisuuksien mukaan.



Lopuksi haluan kiittää lukijoitani tästä vuodesta, teitä on kertynyt aivan valtava määrä ja on mukavaa kun jokunen välillä kommentoikin! Mitä te toivoisitte alkavalta vuodelta blogin suhteen? Tämä postaus päättyy toivotuksin: Onnellista ja tapahtumarikasta uutta vuotta! (--:

6 kommenttia:

  1. Videopostaukset sillointällöin piristävät kummasti, sitten voisit postailla vaikka siitä että mitä rutiineja noudatat aina (tai lähes aina) Friidan kanssa :) Muuten kyllä tykkään blogista ihan tämmösenään

    VastaaPoista
  2. Tykkään blogista myös ihan tälläisenään, mutta ratsastuspostauksien sekaan voisi aina silloin tällöin tehdä erilaisia spesiaalipostauksia, esim. millä lailla jumppaat Fridan kanssa, millaiset on sun hoito/tallirutiinit, talliesittely tms.

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille!
    Videopostauksia tulee varmasti jossain vaiheessa, kunhan saan aikaiseksi sellaisen kuvata. Ja noita rutiini juttujakin voin jossain välissä postailla, kunhan keksin niihin kuviakin :D

    VastaaPoista
  4. http://onmullamuodotvenuksen.blogspot.com/2012/01/haaste.html

    Haaste teille tuolta :)

    VastaaPoista
  5. Huippu blogi sulla, ja ponikin ihana:) Onko sun oma? Pakko tätä blogia seurata!

    VastaaPoista
  6. Sussu, kiitos, mutta taidan jättää välistä.
    Prinssi, kiitos! (: Ylläpitoponi.

    VastaaPoista