2012/12/08

Ärsyttävä pimeys, huonolaatuisia kuvia


Eh, meidän piti saada tänään oikein kivoja kivoja koulutuuppauskuvia ja mennä oikein kunnon treeni. Ensimmäinen asia, joka meni pieleen oli se, ettei ehditty tarpeaksi ajoissa tallille - tai jos suoraa oltiisiin menty kuvaamaan, niin joo. Ja syy tuohon oli se, että olin toisen kerran elämässäni ajamassa autoa. Ajokortti täältä tullaan :D

Tosiaan toinen syy oli se, että käytiin ensin pieni maastolenkki, jotta sain rentouduttua. Itseäni kun ärsytti ja harmitti hirveästi yksi asia, enkä viitsinyt sillä tuulellä lähteä treenaamaan ponia.


Lopulta kuitenkin päästiin isolle ja aloitettiin työskentely. Ensin reippaasti ravia ja laukkaa koko kenttää ympäri, sujui tosi hyvin ja poni oli tosi hyvän tuntuinen. Sen jälkeen tehtiin tempon muunteluja ravissa, tämäkin sujui vielä ok. Ongelmia alkoi kun treenattiin laukannostoja ravista ympyrällä. Fridalla oli kaahailu päivä, ei olisi halunnut kulkea pyöreänä, vaan kaahata jäykkänä kankena pitkin poikin. Lopulta kuitenkin toimi paremmin.

tästä huomaa, että jännittynyttä menoa oli molempien osalla

Tämän jälkeen vielä ravissa ja käynnissä väistöjä, vähän oli jännitystä ravissa ilmassa, mutta muuten sujui hyvin. Lopuksi otettiin vielä laukannostoja käynnistä ympyrällä, edelleen sai tehdä hirveästi töitä, mutta lopulta sekin onnistui. Rankkaa oli ja hiki tuli, mutta onneksi saatiin lopulta laukkakin toimimaan (:

2 kommenttia:

  1. Onko Frida laihtunut? Näyttää ainakin tosi hyvältä kuvissa :)

    Jätin teille haasteen: http://jauhokuono.blogspot.fi/2012/12/luukku-13-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, jääny vastaamatta tänne!
      Mutta tosiaan, kyllähän se poni on jo vähän laihtunut. (Vaikka kaukana vielä tavoite painosta). Pysyis nyt edes tommosena ympäri vuoden :D

      Teen haastetta johonkin väliin, kiitos!

      Poista