2014/08/12

Pakollinen hehkutus

Tarkoituksena oli kirjoitella tänään vähän enemmänkin, mutta aika rientää niin hirveän nopeasti, että on pakko vain todeta, joku muu päivä sitten. Mutta nyt on aivan pakko tulla kertomaan pika ponikuulumiset tältä päivältä (ja vähän eilisestäkin)!

Eilen oli molemmilla vähän "maanantai fiilikset" ja treenikään ei oikein sujunut ja kaiken kruunasi satunnainen vesisade. Lisäksi kastuin oikein kunnolla ratsastuksen jälkeen, joten ei ollut fiilikset ihan huipussa - vaikka loppujen lopuksi ratsastaessa oli ihan hyviäkin pätkiä (kuski oli vain turhankin negatiivinen, tuntui taas siltä ettei osaa ollenkaan ratsastaa - kuten minusta aina välillä tuntuu). Tehtiin muistaakseni jotain perus ympyrällä pyörittelyjä + laukassa siirtymisiä.

Tänään päätettiin ensimmäistä kertaa hipsiä maneesiin ja kyllä kannatti. Fiilikset oli ihan eri ja poni taas aivan super! Tehtiin ympyrällä siirtymisiä kä-ra-kä ja ra-la-ra, eli aivan perusjuttuja, mutta keskityttiin molemmat oikein kunnolla. Lisäksi oli hirmuisen ihanaa nähdä välillä omaa ratsastusta (maneesissa on 3kpl peilejä!) ja saada ns. "reaaliaikaista palautetta", joten osasyynsä varmasti hyvään fiilikseen oli "taikapeileissä". Ja vielä kaiken kukkuraksi maneesissa on pehmeämpi pohja kuin kentällä ja olenkin moneen otteeseen todennut, että Minor liikkuu paljon paremmin pehmeämmällä kuin hieman kovemmalle. Palaset siis tänään todella loksahtivat kohdilleen ja nyt on kiva jatkaa treenailuja!

1 kommentti: