2011/02/27

[71] Perhosia vatsassa


Tänään oli erityisen jännittävä päivä meille molemmille. Oli Fridan muuton aika! Mentiin äipän kanssa jo 11 tallille pakkailemaan ja ottamaan poni sisälle syömään heinää. Kaikki sujui hyvin ja 12 aikoihin poni oli traikussa ja me matkalla uutta tallia. Seurailimme uuden tallin omistajia ja paikalle päästyämme purimme tamman pois traikusta. Oli kuulemma ollut koko matkan nätisti, toisaalta eihän matka ollutkaan kuin reilu 8km.

Frida oli aika säpäkkänä, mutta malttoi silti odottaa kun riisuin sen pintelit ja suojat. Sen jälkeen se pääsi uuteen tarhaansa tutkimaan ympäristöä. Muut hepat olivat kovasti kiinnostuneet tulokkaasta, eikä oikein kukaan osannut rauhoittua syömään. Itse saatiin purettua tavarat ja juteltua Fridan ruoka-asiat kuntoon tällä välin. Päätin myös käydä hieman taluttamassa ponia, joka oli sinäänsä suuri virhe. En muistanutkaan kuinka säpäkkä se oli taluttaessa uudessa paikassa. Se ei kuunnellut tippaakaan ja rupesi jopa tappelemaan yhden suokin kanssa. JESTAS! Käytiinkin siis ihan vain pyörähtämässä pihalla, jonka jälkeen neiti pääsi takaisin tarhailemaan. Toivottavasti nyt kuitenkin tasoittuu nopeasti ja alkaa kotiutua tuonne (: Itse talli ainakin vaikuttaa todella hyvältä, kuten omistajatkin vaikuttavat todella mukavilta.

Ruokintaan tulee sen verran muutoksia, että ensinnäkin heinää lisätään 7-8kg ja tarjolla on pelkästään kuivaheinää. Lisäksi väkirehuruokintakin muuttuu. Iltaisin tulee saamaan "puuron"; pellavarouhetta liotettuna, kivennäiset, porkkanoita ja BE-vitamiinia. Aamuisin 1-2dl racing ponya ja maitohappobakteeria. Toivottavasti ponin masu tykkää (: Nyt sitten vain totutellaan uuteen talliin ja nautitaan yhdessä olosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti