2011/06/11

Prinsessan herkutteluja


Ihana hellepäivä tänäänkin ja muutenkin ihana päivä (: Fridaa ei oikein huvittaisi lähteä laitsalta töihin, vaikka se vastaan tuleekin - tai sitten se on vain niin väsynyt että nukahtaa pystyyn :D Tänäänkin hoitaessa se tyliin nukkui.

Treenailtiin tänään kevyesti koulua, ei tuolla +30 asteen helteessä oikein rankasti viitsi vääntää. Löllöteltiin alkukäyntien jälkeen taivutteluja ns. "kahdeksikolla" eli halkaistiin kenttä aina keskihalkaisijalla ja siinä taivuteltiin. Äh, en osaa selittää, mutta niin kuin tehtiin molempiin päätyihin isot ympyrät ja keskellä aina vaihdettiin suuntaa (; Frida oli todella kiva vaikkakin vähän väsyneen oloinen, oli myös todella pehmeä suustaan (ei ollut alaturppista).

Tämän "hurjan" tehtävän jälkeen huilittiin ja jatkettiin sitten vielä käynnissä. Otettiin ihan perus pysähdyksiä, jotka ovat tuottaneet paljon erimielisyyksiä. Tänään Frida oli kuitenkin ihan super, pysähtyi ilman ohjasapua ja liikkeellekkin lähti kun avasi lonkat. WAU että vauva oli hieno ((: Olen hirmu tyytyväinen kun ei vastustellut kuolainta ja oli todella yhteistyöhaluinen.


Käynti möngertelyn jälkeen otettiin ravia, ensin molempiin suuntiin pari kiekkaa rennosti ja huilit. Fridan kunto on niin huima, että mielummin pidän aina välissä taukoja, jotta se sitten jaksaa keskittyä kunnolla (; Ravissa treenattiin tuota samaa "kasia", ensin keventäen ja sitten harjoitusravissa. Frida oli hirmu kiva, polki hyvin alleen ja oli pehmeä. Toki se koitti vähän oikoilla yms. kun en ollut tarpeeksi tarkkana, mutta kokonaisuudessaan se oli ihan mahtava! d: Eipä sitten tehty tänään enempiä kun oli tarkoitus vain jumpata kevyesti ja tuo sujui noin loistavasti, käytiin vaan loppukäynnit talutellen isolla kentällä ilman ongelmia.

Treenin jälkeen poni pääsi jälleen suihkuun, hienosti se nykyään seisoo jo paikoillaan (: Ei se ennenkään ole ollut mahdoton pestä, mutta nykyään seisoo vielä hienommin paikoillaan. Suihkun jälkeen suihkuttelin myrkyt ja lykkäsin linimentit jalkaan (Fridalla on hieman nestettä takasissa, kun saa ruohosta niin paljon valkuaista) + äiti valmisti Fridalle mömmöt, jonka jälkeen ponineiti pääsi takaisin laiduntamaan (: Frida saa tällä hetkellä siis treenin jälkeen noin desin ponya, puoli desiä kivennäisiä, mitallisen maitohappobakteereja ja ruokalusikallisen suolaa. Lisäksi sai tänään vettä, johon oli sekoitettu omppumehua - minusta kun tuntuu, että se hikoaa suhteessa enemmän mitä juokaan. No näillä mömmöillä vedetään nyt, toivottavasti masu kohta tasottuu niin voidaan jättää maitohapot veks (;

2 kommenttia:

  1. Hevoset saattaa juoda laitumella ollessaan tosi vähän, koska ne saa ruohosta niin paljon vettä :) Hippoksesta luin, että kun ruoho on parhaimmillaan niin hevonen saattaa juoda jopa alle 5l päivässä, tietty riippuen lämpötiloista ja liikutuksesta jne :)

    VastaaPoista
  2. Aaa, jep saavat toki laidunruohostakin paljon (: mutta Fridalla on ollut vaan niiin huima ero (keväällä joi monta isoa saavillista + pari ämpärillistä hoidettaessa) + hikoaa niin paljon, että annan suosiolla treenin jälkeen sen vajaan ämpärillisen (;

    VastaaPoista